Miten tästä kirjoittamisesta onkin tullut näin vaivalloista, että hyvä kun yhden postauksen näytän saavan kuukaudessa aikaiseksi!?
Aika pian unikoulun aloittamisen jälkeen siirryttiin yksiin päikkäreihin päivässä. Aloitus tuli oikeastaan sattumalta pari viikkoa sitten. Poitsu oli nukkunut aamupäivällä aika pitkään, pari tuntia, ja heräsi 12:n kieppeillä. Iltapäivällä yritettiin nukuttaa Poitsua pitkällä vaunulenkillä, mutta uni ei vain tullut. Iltaa kohti mentäessä oletin Poitsun kuukahtavan suunnilleen kesken iltapuuron tai vähintäänkin itkeskelevän väsyneenä jo alkuillasta, mutta mitä vielä - Kahdeksaan saakka mentiin ilman mitään ongelmia! Tästä rohkaistuneena päätettiin jatkaa tällä linjalla ja ongelmitta on mennyt. Olen muuten pikkuhiljaa tullut erittäin taikauskoiseksi kaiken "hehkutuksen" suhteen, eli nyt kun menin sanomaan, ettei mitään ongelmia ole ollut, lakkaa Poitsu varmaan kokonaan nukkumasta päikkäreitä tai jotain muuta vastaavaa.. Tätäkin uhaten totean - yhtään hehkuttamatta - päikkäreiden pidentyneen n. 2-3,5 tunnin pituisiksi. Lounas syödään n. klo 11 ja siitä sitten unten maille.
Ruokailuajat ovat tätä myöden myös hieman muuttuneet ja tuottaneet päänvaivaa (ja tällähän kannattaakin sitä päätänsä vaivata), sillä haluan ehdottomasti syödä yhden aterian (aamupalan lisäksi) Poitsun kanssa yhdessä. Sen lisäksi, että nautin yhteisistä, pitkiksi venyvistä ruokahetkistä, uskon että sillä on myös tärkeä merkitys ruokailutapojen oppimisessa. Ruokailutavoilla tarkoitan ennen kaikkea sitä, että ruoasta nautitaan ja sitä tykätään syödä, en niinkään sitä, että Poitsu oppisi jo varhain käyttämään lautasliinaa ja syömään siivosti (so not!). Nyt siis on pitänyt muuttaa vähän omaa ruokailurytmiä (hui kauhistus!), että tämä toteutuu.
Aamu- ja iltapuuron syöttäminen on ollut viime aikoina aikamoista tervanjuontia - niin syöttävälle kuin syötetyllekin osapuolelle. Poitsu ei nimittäin yhtään haluaisi puuroa syödä, ainakaan syötettynä. Viihdyttäminen (lelut/kirja) taas on raskasta hommaa ja vie hommasta kyllä kaiken ilon alta oomin. Tästä syystä ollaankin palattu sormiruokailuun myös puuroa syödessä, tosin (jälleen hehkuttamatta..) Poitsu osaa hellyyttävästi syödä myös itse lusikalla (vaihtelevalla menestyksellä), joten ihan samanlaista sotkemista se ei enää ole, kuin silloin alussa. Lisäksi annetaan usein leipää (vinkki: näkkäristä saa pehmeää leipää upottamalla se hetkeksi veteen ja antamalla kuivua), Talk-muroja, marjoja (kaikki menee ilmekään värähtämättä), hedelmiä ym., joita kaikkia Poitsu syö antaumuksella ja vanhemmatkin saavat nauttia hitaista aamiaishetkistä, jee!
Hoidetaanpa joka postauksessa aina pakollinen uniosuus sitten alta pois. Unikoulusta on pian viisi viikkoa. Täydellisiä yöt eivät edelleenkään ole. Yksi syy tähän voi olla se, ettei todellakaan olla odotettu sitä lääkärin ohjeistamaan 10 minuuttia, ennenkuin reagoidaan itkuun. Mennään siis heti. Ajatuksena saada tutti suuhun, ennenkuin itku yltyy kovaksi/Poitsu herää. Tällaisia "väliintuloja" on yleensä muutama illan ja yön aikana, silloin riittää vain tutin laittaminen suuhun ja pojan kellistäminen takaisin kyljelleen, uniräsyn kera. Säännöllisen epäsäännöllisesti on ollut myös pidempiä hereilläoloaikoja, jolloin Poitsu mönkii ja pönkii joko omassa sängyssään, tai meidän välissä. Olen ihan suosiolla ottanut tällä hetkellä sivuvaunussa nukkuvaa poikaa kainaloon jossain vaiheessa yötä. Kainalossa nukkuva Poitsu on a) ihana ja b) helpommin rauhoitettavissa). Nähtäväksi jää, kuinka kauan nykyiset nukkumisolot säilyvät, mutta näillä mennään tällä hetkellä.
Käveleminen on viimeisen viikon aikana ottanut aimo harppauksen eteenpäin ja vähintään puolet Poitsun liikkumisesta tapahtuu tällä hetkellä kävellen. Niin vaan on meidän pikku ihmepojasta tullut jo kävelevä taapero (eiii, vauva hän edelleen on, onhan!!). Onneksi tämä taapero on hyvin vahvasti vielä vanhemmissaan kiinni, niin tiiviisti poika edelleen roikkuu housunpulteissa, kun jotain yritän ilman häntä tehdä. Toki Poitsu itsekseenkin välillä leikkii, mutta melko lyhyitä aikoja edelleen. Arki on aika ihanaa tällä hetkellä (ei hehkuteta kuitenkaan edelleen :)), Poitsun kanssa on leppoista olla!
Olen tehnyt kuluvan kuukauden aikana muutamia keikkoja vanhaan työpaikkaani ja huomenna olisi taas luvassa työpäivä. Porkkanana työnteolle on oman virkistäytymisen lisäksi matka joulutoreille Wieniin. Ostettiin lentoliput Hulluilta Päiviltä, kun oli tiedossa nämä neljä työpäivää, jolla saa nippanappa katettua lennot, majoituksen ja muutaman ruokailunkin kohteessa. Pitäähän ne rahat jonnekin laittaa, eikö vain?!
Tulevaisuuden suunnitelmista sen verran, että aloin viime viikolla tosissaan miettiä mahdollisuutta jäädä ensi vuonna opintovapaalle töihinpaluun sijaan. Suunnitelmissa olisi siis tehdä maisteriopinnot sivuaineestani. Tähän voisi EHKÄ riittää yksi vuosi, sikäli mikäli saisin ainakin muutaman päivän viikossa täysipäiväisesti keskittyä opiskeluun. Graduseminaarin lisäksi suurin osa opinnoista voisi tehdä kirjatentteinä, joten Poitsun hoitaminen kotona ja opiskeleminen (mummun eläkkeelläolon ja miehen työaikojen ansiosta) voisi olla jopa realistisesti toteutettavissa. Laskelmien mukaan ensi syksynä saisin juuri ja juuri ne vaadittavat kahdeksan työvuotta täyteen, joita aikuiskoulutustuen saamiseksi tarvitaan. Toki mielelläni olisin tuolloin jo pitkällä raskaanakin, mutta niin optimistinen en jaksa olla :).
