Poitsu täytti eilen 5 kuukautta. Mihin tämä aika oikein on mennyt, juurihan sitä vasta synnäriltä tultiin..
Käytiin viisikuukautisneuvolassa saamassa rokotteet (taaskaan ei tullut mitään oireita, jee) ja toteamassa, että painoa ei viimeiseen kahteen viikkoon ollut tullut yhtään lisää, kuten ei myöskään pituutta! Terkkari onneksi lohdutti, että flunssa on voinut olla osasyyllinen tähän ja sitä edellisellä kaksiviikkoispätkällä olikin tullut hienosti 400g, joten ei syytä huoleen :). Oli kyllä myös sitä mieltä, että voitaisiin hyvin aloittaa pikkuhiljaa kiinteitä (tosin vanhempi terkkari samassa neuvolassa totesi, ettei ole mitään "hätää" ja ihan hyvin voidaan mennä vielä täysimetyksellä). Onkohan niin, että nuoremmat neuvolantädit ovat herkemmin ohjaamassa kiinteiden pariin?
Muuten Poitsu näyttikin sitten osaamisiaan oikein reippaasti - kovasti pönkesi polviaan pepun alle ja ehkä muutaman millin jo pääseekin eteenpäin (äidin vaaleanpunaisten silmälasien läpi katsottuna ainakin :)). Esineisiin myös tartutaan tomerasti ja kaikki mahdollinen viedään suuhun, omat varpaat mukaanluettuna.
Kovasti jo odottelen itsekin kiinteiden aloittamista ja erityisesti sormiruokailu innostaa, niinkuin olen aiemminkin todennut. Olen edelleen lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja blogeja, "vertaistukea" kun on harmillisen vähän lähipiirissä ja neuvolassakin oltiin todella varovaisen myönteisiä. Kommentti "kunhan ei sitten vain anna liian suuria paloja kerralla", kertoo ehkä, ettei kyseinen terkkari ole kauhean perehtynyt sormiruokailun saloihin. Onneksi olen miehenkin saanut innostumaan tästä ja perheen keskenhän ne ruokahetket kuitenkin enimmäkseen vietetään.
Poitsu on jo istunut välillä syöttötuolissaan, tosin reilusti tuettuna. Kovasti näyttää siinä viihtyvän ja eilen itse aterioidessamme emme pystyneet vastustamaan kiusausta ja annoimme Poitsu maistella banaania, puolikasta sellaista.. Kädet ojossa Poitsu otti banaanin vastaan ja pisti samantien sen suuhunsa. Banaani vain on sen verran liukas, että sehän oli kerrassaan mahdotonta saada pysymään Poitsun sormissa! Siitähän saikin poika varsinaiset raivarit ja ruokahetki päättyi ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan.. Mutta hieman esimakua saatiin kuitenkin sormiruokailusta ja sen verran voi sanoa jo tämän kokemuksen perusteella, että kärsivällisyyttä se tulee vaatimaan! Ihan turha olettaa, että Poitsu jotenkin taianomaisesti osaisi samantien a) ottaa ruoasta kunnon otteen, b) saada se kuljetettua suuhunsa, c) olemaan pudottamatta palasta kädestään, d) imeskellä ruoasta palasia, e) tekemään tämän kaiken sotkematta totaalisesti itseään ja lähiympäristöään!
Ratasistuin otettiin esille tänään ja tarkoituksena olisi pikkuhiljaa siirtyä niitä käyttämään, ainakin liikenteessä ollessamme. Voi meidän pikkuista, pian sitä mennään jo rattailla joka paikkaan! Ostin käytettynä myös BabyBjörnin rintarepun, uudemman mallisen kuin mikä meillä on ollut tähän asti lainassa ja ihan hyvältä se vaikuttaa. En tosin voi väittää, että mitään pitkiä vaelluslenkkejä reippaalla tahdilla tekisi mieli tehdä, niin mukava se ei ole.
Viimeiset yöt ovat olleet ihan rauhallisia. Poitsu tosin on nukkunut alkuyötä lukuunottamatta tiukasti kainalossa, rinta suussa useammin kuin varmaan koskaan.. Toki sitä tulee välillä havahduttua hereille, mutta niin kauan kun Poitsu ei oikeastaan koko yönä ole kunnolla hereillä, eivät heräilytkään tunnu aamulla kovin uuvuttavana väsymyksenä. Tänään otettiin laita pois pinniksestä, tavoitteena, että Poitsu olisi helpompi siirtää yölläkin omaan sänkyynsä. Nähtäväksi jää tämäkin!
Päikkärirytmi on selkiytynyt viimeisen viikon aikana entisestään ja on normipäivänä suurinpiirtein aamulla 9-10, päivällä 12-14 ja iltapäivällä 16-17.
Pitänee mainita vielä todellisesta läheltä piti -tilanteesta viime viikolta. Olin lähdössä vaunujen kanssa liikenteeseen ja Poitsu nukkui jo toista tuntia terassilla, ulko-oven edessä. Poika äänteli vaunuissaan jotakin ja kävin heiluttamassa vaunuja ja palasin sitten hetkeksi sisälle laittamaan kenkiä jalkaa. Jostain ihmeen syystä olin jättänyt jarrut pois päältä ja seuraavassa hetkessä kuulin ulkoa Poitsun itkun. Ulos mennessä näin vaunut kaatuneena eteenpäin terassilla. Vaunut olivat ilmeisesti tuulesta saaneet vauhtia ja rullaanneet eteenpäin noin metrin, pudonneet seuraavalle tasanteelle (korkeutta ehkä n. 20cm) ja keikanneet pudotuksen voimasta eteenpäin. Poitsu oli melkein ylösalaisin vaunuissa, hieman lysyssä, mutta kuitenkin vahingoittumattomana. Voi sitä pelästyksen määrää, sen verran hurjalta se näytti :(. Pakko oli käydä terkkarilla näyttämässä poikaa ja varmistamassa, ettei mitään ollut käynyt. Kuinka sitä olisi ikinä voinut antaa itselleen anteeksi, jos jotain olisi käynyt!?!
Tällaista tällä kertaa!
tiistai 23. huhtikuuta 2013
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Ensimmäinen flunssa ja muita tunnelmia
Poitsu sairasti viimeiset kolme päivää ensimmäistä kunnon flunssaansa. Kuumetta oli korkeimmillaan vajaat 39C, mutta enimmäkseen lämpö pysytteli reilussa 38:ssa asteessa. Nuhaa ja pientä yskää oli myös, joten ahkerasti suihkuteltiin Physiomerin merisuolasuihketta sieraimiin ja niistin oli Poitsun vastusteluista huolimatta kovassa käytössä. Yöt olivat ensimmäistä yötä lukuunottamatta silti aika rauhallisia, annettiin kyllä kuumetta alentavaa lääkettä iltaisin, mikä tietysti helpotti Poitsun oloa ja auttoi nukkumaan. Jo ennen flunssaa meillä oli ollut pari TOSI levotonta yötä ja kaikenlaiset suunnitelmat tassuttelu-unikoulun aloittamisesta olivat jo käyneet mielessä, mutta ehkä (toivottavasti) ne menivät orastavan flunssan piikkiin. No, nähtäväksi jää, miten nämä yöt jatkossa sujuvat, nyt kun pahin näyttää olevan ohi. Tänään tosin alkoi ilmestyä reippaalla tahdilla ihottumaa niskaan, kaulaan, rintaan ja selkään, joten saa nähdä, joudutaanko taas turvautumaan kortisonivoiteeseen. Vai olisiko Poitsulla kenties vauvarokko, jossa ihottumaa tulee kolmen päivän kuumeen päätteeksi..?
Ikuisina murehtijoina varasimme eiliselle ajan lastenlääkärille, kun kuume ei ollut viikonlopun aikana lähtenyt. Vakuutuksen omaavina on helppo lähteä samantien yksityiselle, kun jokin asia askarruttaa ja me ollaan tosissaan tätä mahdollisuutta hyödynnetty.. Silti tuntui jotenkin suomalaiseen (hyvinvointi?)yhteiskuntaan sopimattomana, kun lääkäri kysyi ensin, onko meillä vakuutus ja sen jälkeen totesi, että otetaan samantien sitten kaikki mahdolliset testit (CRP, influenssa jne.). Testit tosiaan kustansivat 189e, joten herääkin kysymys, olisimmeko itse maksaessamme jättäneet osan testeistä tekemättä?? Kaikki testit olivat onneksi negatiivisia, joten ilmeisesti ihan tavallisesti viruksesta oli kysymys.
Olemme miehen kanssa välillä keskustelleet yhteisestä ominaisuudestamme, eli murehtimisesta. Molemmille hiipii välillä, usein iltaisin Poitsua nukuttaessa pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuu vauvallemme. Hartaimman toiveemme toteuduttua kaikki on elämässämme tällä hetkellä enemmän kuin hyvin, joten tällainen synkistely ja murehtiminen oikein ärsyttää välillä. En tiedä, onko tämä tyypillistä kaikille vanhemmille, ainakin ensimmäisen lapsen vauva-aikana? Hieman lohdutusta toi kuitenkin Vauva-lehden juttu, jossa kolmen keskenmenon jälkeen lapsen saanut kertoi tunteistaan lapsen syntymän jälkeen. Hänen mielestään lapsettoman identiteetti on hänessä niin vahvassa, että se jatkuu onnistuneen raskauden ja lapsen syntymänkin jälkeen ja nimenomaan lapsen menettämisen pelkona. Jutun kirjoittaja oli kokenut, että vasta lapsen tultua taaperoikään, nämä pelon tunteet alkoivat hälvetä (tai siis varmaan normalisoitua, pelosta tuskin kukaan vanhempi koskaan pääsee pois). Tämä juttu oli itselleni hyvinkin lohduttava ja tuntuukin hyvin loogiselta, että ne monen vuoden epäonnistuneet yritykset, epävarmuus ja pelko kantautuvat aina tänne saakka. Toisaalta monen vuoden odotus on opettanut enemmän kuin kiitolliseksi siitä, mitä olemme saaneet ja se taas auttaa jaksamaan huonosti nukuttujen öiden ja muiden vauva-ajan haasteiden yli. Tänä keväänä olen monena päivänä havahtunut muistelemaan viime vuoden aikaisia tapahtumia. Huhtikuussa niitä olivat mm. varhaisultra ja jatkuva pahoinvointi :).
Vauva-arki on energiaa vievää ja tuovaa aikaa. Milloinkaan aikaisemmin en ole ollut samaan aikaan näin väsynyt (vaikka sitä ei välillä huomaakaan, kyllä viiden kuukauden max. 3 tunnin yhtäjaksoiset yöunet vain tuntuvat ja näkyvät) ja onnellinen tai tyhmä (oikeasti, välillä tuntuu, etten osaa enää tavallisiakaan suomen kielen sanoja, saati sitten, että pitäisi jonkinlainen sivistynyt keskustelu saada aikaiseksi) ja inspiroitunut (taannoin kirjoitinkin ideoista saattaa loppuun sivuaineen opinnot, ryhtyä tekemään keikkatöitä hoitovapaalla, sekä lukuisat lapseen liittyvät asiat, kuten sormiruokailu). Huh huh, tuokin edellinen teksti oli varmasti kaikkea muuta kuin lukijaystävällistä kaikkine sulkeineen ja pitkine virkkeineen. Hyvä blogi, ainakin yhden lehden blogiohjeistuksen mukaan, sisältää lyhyitä virkkeitä ja missään ei varmastikaan kehoteta käyttämään näin paljon sulkeita ;). Noh, pistetään nämäkin siihen tyhmyyden piikkiin.
Loppuun vielä Poitsun kuulumisena uusi "harrastus" eli koiran seuraaminen. Siis katseella. Parasta antia on, kun koira leikkii vinkulelullaan. Vihdoin on koirakin päässyt mukaan vauva-arkeemme, tähän asti kun ollut raukka kovin ulkopuolinen, varsinkin kun hauvaa itseään ei Poitsu ole pahemmin kiinnostanut!
Ikuisina murehtijoina varasimme eiliselle ajan lastenlääkärille, kun kuume ei ollut viikonlopun aikana lähtenyt. Vakuutuksen omaavina on helppo lähteä samantien yksityiselle, kun jokin asia askarruttaa ja me ollaan tosissaan tätä mahdollisuutta hyödynnetty.. Silti tuntui jotenkin suomalaiseen (hyvinvointi?)yhteiskuntaan sopimattomana, kun lääkäri kysyi ensin, onko meillä vakuutus ja sen jälkeen totesi, että otetaan samantien sitten kaikki mahdolliset testit (CRP, influenssa jne.). Testit tosiaan kustansivat 189e, joten herääkin kysymys, olisimmeko itse maksaessamme jättäneet osan testeistä tekemättä?? Kaikki testit olivat onneksi negatiivisia, joten ilmeisesti ihan tavallisesti viruksesta oli kysymys.
Olemme miehen kanssa välillä keskustelleet yhteisestä ominaisuudestamme, eli murehtimisesta. Molemmille hiipii välillä, usein iltaisin Poitsua nukuttaessa pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuu vauvallemme. Hartaimman toiveemme toteuduttua kaikki on elämässämme tällä hetkellä enemmän kuin hyvin, joten tällainen synkistely ja murehtiminen oikein ärsyttää välillä. En tiedä, onko tämä tyypillistä kaikille vanhemmille, ainakin ensimmäisen lapsen vauva-aikana? Hieman lohdutusta toi kuitenkin Vauva-lehden juttu, jossa kolmen keskenmenon jälkeen lapsen saanut kertoi tunteistaan lapsen syntymän jälkeen. Hänen mielestään lapsettoman identiteetti on hänessä niin vahvassa, että se jatkuu onnistuneen raskauden ja lapsen syntymänkin jälkeen ja nimenomaan lapsen menettämisen pelkona. Jutun kirjoittaja oli kokenut, että vasta lapsen tultua taaperoikään, nämä pelon tunteet alkoivat hälvetä (tai siis varmaan normalisoitua, pelosta tuskin kukaan vanhempi koskaan pääsee pois). Tämä juttu oli itselleni hyvinkin lohduttava ja tuntuukin hyvin loogiselta, että ne monen vuoden epäonnistuneet yritykset, epävarmuus ja pelko kantautuvat aina tänne saakka. Toisaalta monen vuoden odotus on opettanut enemmän kuin kiitolliseksi siitä, mitä olemme saaneet ja se taas auttaa jaksamaan huonosti nukuttujen öiden ja muiden vauva-ajan haasteiden yli. Tänä keväänä olen monena päivänä havahtunut muistelemaan viime vuoden aikaisia tapahtumia. Huhtikuussa niitä olivat mm. varhaisultra ja jatkuva pahoinvointi :).
Vauva-arki on energiaa vievää ja tuovaa aikaa. Milloinkaan aikaisemmin en ole ollut samaan aikaan näin väsynyt (vaikka sitä ei välillä huomaakaan, kyllä viiden kuukauden max. 3 tunnin yhtäjaksoiset yöunet vain tuntuvat ja näkyvät) ja onnellinen tai tyhmä (oikeasti, välillä tuntuu, etten osaa enää tavallisiakaan suomen kielen sanoja, saati sitten, että pitäisi jonkinlainen sivistynyt keskustelu saada aikaiseksi) ja inspiroitunut (taannoin kirjoitinkin ideoista saattaa loppuun sivuaineen opinnot, ryhtyä tekemään keikkatöitä hoitovapaalla, sekä lukuisat lapseen liittyvät asiat, kuten sormiruokailu). Huh huh, tuokin edellinen teksti oli varmasti kaikkea muuta kuin lukijaystävällistä kaikkine sulkeineen ja pitkine virkkeineen. Hyvä blogi, ainakin yhden lehden blogiohjeistuksen mukaan, sisältää lyhyitä virkkeitä ja missään ei varmastikaan kehoteta käyttämään näin paljon sulkeita ;). Noh, pistetään nämäkin siihen tyhmyyden piikkiin.
Loppuun vielä Poitsun kuulumisena uusi "harrastus" eli koiran seuraaminen. Siis katseella. Parasta antia on, kun koira leikkii vinkulelullaan. Vihdoin on koirakin päässyt mukaan vauva-arkeemme, tähän asti kun ollut raukka kovin ulkopuolinen, varsinkin kun hauvaa itseään ei Poitsu ole pahemmin kiinnostanut!
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Päiväkirjaa arjesta
Viikot vierivät hurjaa vauhtia ja Poitsu sen kuin kasvaa! Taannoin tajusin olleeni jo puolisen vuotta äitiyslomalla. Koetin tänään oikein miettiä, miltä tuntuisi olla töissä tällaisena tiistaipäivänä, vaikeaa oli :).
Käytiin tänään painokontrollissa neuvolassa ja nyt olikin parissa viikossa tullut 400g eli Poitsu painaa nyt 7kg. Pituutta ei ollut tullut oikeastaan yhtään lisää, mutta sitähän olikin tullut niin huimasti viime kerralla, että nyt oli tainnut olla painon vuoro nousta. Hyvä niin, sillä haluan vielä jatkaa täysimetyksellä ja sitten hiljalleen reilun viiden kuukauden iässä aloitella kiinteitä.
Allergiaepäilyt ovat melko lailla hälvenneet. Lievää ihottumaa/kuivaa ihoa on ollut edelleen ajoittain, mutta se on hoitunut joko yhden päivän kortisonikuurilla tai rasvaamalla vain normaalia tiheämmin. Itse epäilen atooppista ihoa, sillä huomasin taannoin, että Poitsun iho reagoi samantien, kun oli ollut vähän kauemman aikaa kylvyssä. Eli näyttää siltä, että vähänkin pidempi aika vedelle altistumiselle saa aikaa näppylöitä ja punoittavaa ihoa! Voi olla, että silloin kun ihottuma oli pahimmillaan, oltiinkin kylvetetty Poitsua melko usein ja sen vuoksi iho pääsi niin huonoon kuntoon. Saa nähdä, miten käy vauvauinnissa, kun on vielä kloorivedestä kyse!
Oltiin vajaa viikko sukuloimassa kotipaikkakunnallamme. Nyt kun reissuja on jo muutamia takana, osaa siihenkin suhtautua rennommin. Otin reissun itsekin loman kannalta, onhan se välillä mukavaa olla poissa kotoa ja näin ollen irtautua arjen askareista, vaikka Poitsun kanssa häärääminen tosin aika lailla samanlaista onkin, ajasta ja paikasta riippumatta! Matkasänkyä emme vieläkään "korkanneet", vaan Poitsu nukkui alkuyön (ekan syötön jälkeen jää järjestäen kainaloon nukkumaan) vaunukopassa.
Yöt ovat sujuneet pääasiassa melko hyvin. Välillä on levottomampia öitä, jolloin saa olla tuttia/rintaa tarjoamassa useastikin, toisinaan taas nukutaan tiukasti kylki kyljessä pidempiäkin pätkiä. Pari yötä sitten iloitsin huomatessani nukkuneeni Poitsun kanssa yhtäjaksoisesti 01.30-05. Kyllähän suurinpiirtein joka toinen aamu päätän seuraavana yönä yrittää laittaa Poitsun takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan syöttöjen jälkeen, mutta melkein aina nukahdan Poitsu rinnassa kiinni, enkä enää hereille havahtuessani jaksa tehdä asialle mitään.. Saa nähdä, onko meillä vielä jossain vaiheessa jonkinmoinen unikoulu edessä.
Päikkärirytmi on tällä hetkellä vakiintunut seuraavanlaisesti. Aamulla nukutaan pikkupäikkärit omassa sängyssä n. 45 minuuttia, 1,5-2h heräämisen (06-07.30) jälkeen. Pitkät päikkärit (2-3h) nukutaan puolen päivän aikaan ja toiset pikkupäikkärit sisällä tai vaunulenkillä noin neljän viiden aikaan. Yöunille sitten kahdeksan yhdeksän aikaan, eli illalla jaksaa valvoa selkeästi pidempään, kuin päivän mittaan, jolloin unisykli on edelleen sitä kahta tuntia.
Poitsu jaksaa ilostuttaa meitä hyväntuulisuudellaan! Pikkuinen itkee vain harvoin, päivän mittaan vain esim. leikkimatolla turhautuessaan tai liian kauan yksin oltuaan. Ryömiminen ei edelleenkään onnistu, vaikka yritys on kova ja tänäänkin kovasti jo puski jalkoja pepun alle, mutta kädet olivat edelleen hassunnäköisessä t-asennossa :), Äänenkäyttö on välillä todella komeaa, kirkumista ja muuta ääntelyä on harjoiteltu välillä kovastikin ja tyytymätön ollessaan Poitsu painaa huulet tiukasti yhteen ja päästää sellaista omintakeista valitusääntä, joka on aika liikuttavaa..
Kantorepussa ollaan tähän mennessä ulkoiltu muutamia kertoja ja tullaan varmasti ulkoilemaan enemmänkin, kunhan keli alkaa olla keväisempi. Poitsu viihtyy ihan hyvin siinä, kunhan liikkeessä pysytään!
Pari kertaa ollaan myös istuttu hetki saunan lauteilla, mutta ilman löylyjä ja ylälauteiden kuumuutta sitä ei ehkä ihan saunomiseksi voi kutsua!
Tällaista tilannekartoitusta tällä kertaa. Tuli ehkä vähän luettelomainen tästä tekstistä, mutta halusin nyt lähinnä itselleni kirjoittaa asioita muistiin.
Ihanaa, kevät sen kuin etenee ja aurinko paistaa!!
Käytiin tänään painokontrollissa neuvolassa ja nyt olikin parissa viikossa tullut 400g eli Poitsu painaa nyt 7kg. Pituutta ei ollut tullut oikeastaan yhtään lisää, mutta sitähän olikin tullut niin huimasti viime kerralla, että nyt oli tainnut olla painon vuoro nousta. Hyvä niin, sillä haluan vielä jatkaa täysimetyksellä ja sitten hiljalleen reilun viiden kuukauden iässä aloitella kiinteitä.
Allergiaepäilyt ovat melko lailla hälvenneet. Lievää ihottumaa/kuivaa ihoa on ollut edelleen ajoittain, mutta se on hoitunut joko yhden päivän kortisonikuurilla tai rasvaamalla vain normaalia tiheämmin. Itse epäilen atooppista ihoa, sillä huomasin taannoin, että Poitsun iho reagoi samantien, kun oli ollut vähän kauemman aikaa kylvyssä. Eli näyttää siltä, että vähänkin pidempi aika vedelle altistumiselle saa aikaa näppylöitä ja punoittavaa ihoa! Voi olla, että silloin kun ihottuma oli pahimmillaan, oltiinkin kylvetetty Poitsua melko usein ja sen vuoksi iho pääsi niin huonoon kuntoon. Saa nähdä, miten käy vauvauinnissa, kun on vielä kloorivedestä kyse!
Oltiin vajaa viikko sukuloimassa kotipaikkakunnallamme. Nyt kun reissuja on jo muutamia takana, osaa siihenkin suhtautua rennommin. Otin reissun itsekin loman kannalta, onhan se välillä mukavaa olla poissa kotoa ja näin ollen irtautua arjen askareista, vaikka Poitsun kanssa häärääminen tosin aika lailla samanlaista onkin, ajasta ja paikasta riippumatta! Matkasänkyä emme vieläkään "korkanneet", vaan Poitsu nukkui alkuyön (ekan syötön jälkeen jää järjestäen kainaloon nukkumaan) vaunukopassa.
Yöt ovat sujuneet pääasiassa melko hyvin. Välillä on levottomampia öitä, jolloin saa olla tuttia/rintaa tarjoamassa useastikin, toisinaan taas nukutaan tiukasti kylki kyljessä pidempiäkin pätkiä. Pari yötä sitten iloitsin huomatessani nukkuneeni Poitsun kanssa yhtäjaksoisesti 01.30-05. Kyllähän suurinpiirtein joka toinen aamu päätän seuraavana yönä yrittää laittaa Poitsun takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan syöttöjen jälkeen, mutta melkein aina nukahdan Poitsu rinnassa kiinni, enkä enää hereille havahtuessani jaksa tehdä asialle mitään.. Saa nähdä, onko meillä vielä jossain vaiheessa jonkinmoinen unikoulu edessä.
Päikkärirytmi on tällä hetkellä vakiintunut seuraavanlaisesti. Aamulla nukutaan pikkupäikkärit omassa sängyssä n. 45 minuuttia, 1,5-2h heräämisen (06-07.30) jälkeen. Pitkät päikkärit (2-3h) nukutaan puolen päivän aikaan ja toiset pikkupäikkärit sisällä tai vaunulenkillä noin neljän viiden aikaan. Yöunille sitten kahdeksan yhdeksän aikaan, eli illalla jaksaa valvoa selkeästi pidempään, kuin päivän mittaan, jolloin unisykli on edelleen sitä kahta tuntia.
Poitsu jaksaa ilostuttaa meitä hyväntuulisuudellaan! Pikkuinen itkee vain harvoin, päivän mittaan vain esim. leikkimatolla turhautuessaan tai liian kauan yksin oltuaan. Ryömiminen ei edelleenkään onnistu, vaikka yritys on kova ja tänäänkin kovasti jo puski jalkoja pepun alle, mutta kädet olivat edelleen hassunnäköisessä t-asennossa :), Äänenkäyttö on välillä todella komeaa, kirkumista ja muuta ääntelyä on harjoiteltu välillä kovastikin ja tyytymätön ollessaan Poitsu painaa huulet tiukasti yhteen ja päästää sellaista omintakeista valitusääntä, joka on aika liikuttavaa..
Kantorepussa ollaan tähän mennessä ulkoiltu muutamia kertoja ja tullaan varmasti ulkoilemaan enemmänkin, kunhan keli alkaa olla keväisempi. Poitsu viihtyy ihan hyvin siinä, kunhan liikkeessä pysytään!
Pari kertaa ollaan myös istuttu hetki saunan lauteilla, mutta ilman löylyjä ja ylälauteiden kuumuutta sitä ei ehkä ihan saunomiseksi voi kutsua!
Tällaista tilannekartoitusta tällä kertaa. Tuli ehkä vähän luettelomainen tästä tekstistä, mutta halusin nyt lähinnä itselleni kirjoittaa asioita muistiin.
Ihanaa, kevät sen kuin etenee ja aurinko paistaa!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)