Vuosi ja neljä kuukautta on vierähtänyt edellisestä kerrasta, kun viimeksi olin yksin kotona illan ja yön. Mies työvuorossa tämän vuorokauden ja Poitsu mummolassa hoidossa. Huomenna luvassa taas työkeikka, joten poika pääsi jo hyvissä ajoin hoitoon.
Pitkään mietin jopa sitä, että olisin mennyt itsekin mummolaan yöksi ja sieltä käsin töihin. Huhheijaa, kun sitä onkin kiinni Poitsussa! Onneksi kuitenkin päädyin vain viemään pojan mummolaan ja palasin itse kotiin rauhallista iltaa viettämään. Okei, mitään kovin kummoista en ole tehnyt, koiran kanssa käytiin juoksulenkillä, sitten saunaan ja loppuillan olenkin vain makoillut sohvalla. Mutta ihan kivaa tämäkin! Harmi, että aamulla pitää lähteä liikenteeseen jo kahdeksalta, enkä näin ollen pääse nauttimaan pitkään rauhallisesta aamusta. Illat ovat muutenkin omaa aikaa, kun Poitsu menee jo kasilta nukkumaan, aamut sen sijaan ovat levottomampia. Viimeksi taisi olla silloin vuosi ja neljä kk sitten, kun vietin oikeasti rauhallisen aamun hyvän aamupalan, kahvin ja lehden kera. Jos malttaisi mennä nyt ajoissa nukkumaan, voisi tietty laittaa herätyksen kuudelta.. As if!
Aurinkoista viikonloppua!
torstai 27. maaliskuuta 2014
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Terveisiä töistä!
Hehee, enpä olisi uskonut, että olisi helpompi tarttua tämän sorvin ääreen työkeikalla ollessa kuin kotona! Teen siis pitkästä aikaa tänään yhden päivän työkeikan, lisää on luvassa parin seuraavan viikon aikana. Ihan kivaa vaihtelua sekä rahantuloa ja saapahan mieskin viettää vähän enemmän aikaa kahdestaan Poitsun kanssa.
Oi, kun meidän perhe nautti viime viikon aurinkoisista ja uskomattoman lämpimistä kevätpäivistä! Tuntui, että kaikki kolme saivat siitä uutta virtaa ja aurinkoista mieltä tämän pitkän ja harmaan talven jälkeen. No, sehän nautinto sitten loppuikin lyhyeen, kun takatalvi tulla rysähti sitten oikein kunnolla. Eilen olin juoksulenkillä koiran kanssa, lumi/rännän piiskatessa kasvoja vaakasuoraan! Onneksi aurinko paistaa kuitenkin kokoajan enenevissä määrin ja päivät pitenevät. Aamuherätykset 6-7 välillä eivät ole tällä hetkellä ollenkaan pahoja, vaikkei minusta aamuvirkkua yleensä saa tekemälläkään.
Poitsun kanssa elo on edelleen aikamoista vuoristorataa. Toisessa hetkessä poika on mitä aurinkoisin ja hosuu menemään minkä ehtii, toisessa hetkessä taas pahoittaa mielensä ja itkee raivoissaan äidin sylissä. Tällainen raivari voi kestää jopa parisenkymmentä minuuttia. Poitsu haluaa ehdottomasti olla sylissä, mutta työntää silti käsiäni raivokkaasti pois, jos yritän halata. Huoh.. Tutti ja/tai Musarullaa/Tuomas Veturi tms. tv:stä auttaisivat varmimmin, mutta erityisesti telkkaria en haluaisi millään käyttää tällaisena lohtuna. Tv:tä katsotaan tällä hetkellä pääsääntöisesti silloin, kun on pakko saada joku homma hoidettua, eikä Poitsu muuten viihdy itsekseen. Arvostusta vain niille, jotka selviävät monta vuotta ilman tv:n tuomaa lapsenhoitotukea! Tuttihan Poitsulla olisi suussa kokoajan, jos hän saisi päättää, mutta kovasti yritetään pitäytyä nukkuma-ajoissa. Varsinkin nyt, kun Poitsu ei vielä osaa puhua, en halua, että tutti on hidasteena puheen kehittymiselle. En tiedä, onko tälle mitään tieteellistä perustetta, mutta kyllähän Poitsu ilman tuttia "juttelee", kun taas tutti suussa ei tietenkään.
Ruokapöydässä on epämääräistä ininää myös aika paljon. Oikeastaan vain se hetki, kun Poitsu syö itse ja hyvällä ruokahalulla, on rauhallinen, muut ajat on aika levotonta. Jos ruoka ei maistu, koko ruokahetki on yhtä valitusta.
Kuulostaa siltä, että meidän arki olisi tällä hetkellä tosi ankeaa. Onhan se välillä aika uuvuttavaa, varsinkin jos koko päivä on ollut melkein yhtä vinkumista. MUTTA, maailmassa ei varmaan ole oman lapsen lisäksi mitään muuta sellaista, mikä saa fiilikset muuttumaan kuin salamaniskusta. Ei tarvita kuin yksi ihana hymy, naurahdus tai rauhallinen lukuhetki ja jälleen on sydän pakahtua rakkaudesta sitä ihanaa pikku poikaa kohtaan <3! Hetkeäkään en vaihtaisi pois ja monta kertaa päivässä tulee miettineeksi sitä, kuinka ainutlaatuisia hetkiä nämä (vaikeatkin) hetket ovat. Aika menee siivillä ja jo ensi syksynä on eri kuviot, olin sitten töissä tai opintojen parissa.
Parin viikon päästä meillä onkin sitten ensimmäinen keskustelu seuraavan ivf-hoidon aloittamisesta. Toisaalta odotan innolla, että päästään "projektin" kimppuun, toisaalta pelottaa se, millaisia fiiliksiä mahdolliset pettymykset saavat aikaan minussa. Vaikka tärkein, eli lapsi, ollaan jo saatu, en voi uskoa, etteikö edessä olevat, mahdollisesti monetkin, hoidot jossain vaiheessa kävisi uuvuttaviksi. Toisaalta tässä intensiivisessä lapsiarjessa ei ole niin paljon aikaa murehtia kaikkea, mikä varmasti on ihan hyvä juttu.
Pitää vielä loppuun mainita, että olen edelleen yrittänyt pitää kiinni "mahdollisimman vähän valkoisia jauhoja ja sokeria" -dieetistäni. Kylässä tai erityisinä hetkinä syön kyllä herkkuja tai vaikka pullamössöleipää, mutta suurimmaksi osaksi vältän niitä. Pähkinät, siemenet, marja- ja vihersmoothiet, raakasuklaasta tehdyt herkut yms. ovat tällä hetkellä in :). Sain muuten synttärilahjaksi Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjan. Ihania herkkuja siinä, esim. sitruunamousse ja raakasuklaafudge, nam!!
Ihan loppuun vielä muutamia Poitsun kehitysaskeleita: osaa tehdä parin kolmen palikan torneja, ymmärtää tosi paljon ja osaa seurata ohjeita. Osaa avata roskiksen oven ja laatikoita.
Oi, kun meidän perhe nautti viime viikon aurinkoisista ja uskomattoman lämpimistä kevätpäivistä! Tuntui, että kaikki kolme saivat siitä uutta virtaa ja aurinkoista mieltä tämän pitkän ja harmaan talven jälkeen. No, sehän nautinto sitten loppuikin lyhyeen, kun takatalvi tulla rysähti sitten oikein kunnolla. Eilen olin juoksulenkillä koiran kanssa, lumi/rännän piiskatessa kasvoja vaakasuoraan! Onneksi aurinko paistaa kuitenkin kokoajan enenevissä määrin ja päivät pitenevät. Aamuherätykset 6-7 välillä eivät ole tällä hetkellä ollenkaan pahoja, vaikkei minusta aamuvirkkua yleensä saa tekemälläkään.
Poitsun kanssa elo on edelleen aikamoista vuoristorataa. Toisessa hetkessä poika on mitä aurinkoisin ja hosuu menemään minkä ehtii, toisessa hetkessä taas pahoittaa mielensä ja itkee raivoissaan äidin sylissä. Tällainen raivari voi kestää jopa parisenkymmentä minuuttia. Poitsu haluaa ehdottomasti olla sylissä, mutta työntää silti käsiäni raivokkaasti pois, jos yritän halata. Huoh.. Tutti ja/tai Musarullaa/Tuomas Veturi tms. tv:stä auttaisivat varmimmin, mutta erityisesti telkkaria en haluaisi millään käyttää tällaisena lohtuna. Tv:tä katsotaan tällä hetkellä pääsääntöisesti silloin, kun on pakko saada joku homma hoidettua, eikä Poitsu muuten viihdy itsekseen. Arvostusta vain niille, jotka selviävät monta vuotta ilman tv:n tuomaa lapsenhoitotukea! Tuttihan Poitsulla olisi suussa kokoajan, jos hän saisi päättää, mutta kovasti yritetään pitäytyä nukkuma-ajoissa. Varsinkin nyt, kun Poitsu ei vielä osaa puhua, en halua, että tutti on hidasteena puheen kehittymiselle. En tiedä, onko tälle mitään tieteellistä perustetta, mutta kyllähän Poitsu ilman tuttia "juttelee", kun taas tutti suussa ei tietenkään.
Ruokapöydässä on epämääräistä ininää myös aika paljon. Oikeastaan vain se hetki, kun Poitsu syö itse ja hyvällä ruokahalulla, on rauhallinen, muut ajat on aika levotonta. Jos ruoka ei maistu, koko ruokahetki on yhtä valitusta.
Kuulostaa siltä, että meidän arki olisi tällä hetkellä tosi ankeaa. Onhan se välillä aika uuvuttavaa, varsinkin jos koko päivä on ollut melkein yhtä vinkumista. MUTTA, maailmassa ei varmaan ole oman lapsen lisäksi mitään muuta sellaista, mikä saa fiilikset muuttumaan kuin salamaniskusta. Ei tarvita kuin yksi ihana hymy, naurahdus tai rauhallinen lukuhetki ja jälleen on sydän pakahtua rakkaudesta sitä ihanaa pikku poikaa kohtaan <3! Hetkeäkään en vaihtaisi pois ja monta kertaa päivässä tulee miettineeksi sitä, kuinka ainutlaatuisia hetkiä nämä (vaikeatkin) hetket ovat. Aika menee siivillä ja jo ensi syksynä on eri kuviot, olin sitten töissä tai opintojen parissa.
Parin viikon päästä meillä onkin sitten ensimmäinen keskustelu seuraavan ivf-hoidon aloittamisesta. Toisaalta odotan innolla, että päästään "projektin" kimppuun, toisaalta pelottaa se, millaisia fiiliksiä mahdolliset pettymykset saavat aikaan minussa. Vaikka tärkein, eli lapsi, ollaan jo saatu, en voi uskoa, etteikö edessä olevat, mahdollisesti monetkin, hoidot jossain vaiheessa kävisi uuvuttaviksi. Toisaalta tässä intensiivisessä lapsiarjessa ei ole niin paljon aikaa murehtia kaikkea, mikä varmasti on ihan hyvä juttu.
Pitää vielä loppuun mainita, että olen edelleen yrittänyt pitää kiinni "mahdollisimman vähän valkoisia jauhoja ja sokeria" -dieetistäni. Kylässä tai erityisinä hetkinä syön kyllä herkkuja tai vaikka pullamössöleipää, mutta suurimmaksi osaksi vältän niitä. Pähkinät, siemenet, marja- ja vihersmoothiet, raakasuklaasta tehdyt herkut yms. ovat tällä hetkellä in :). Sain muuten synttärilahjaksi Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjan. Ihania herkkuja siinä, esim. sitruunamousse ja raakasuklaafudge, nam!!
Ihan loppuun vielä muutamia Poitsun kehitysaskeleita: osaa tehdä parin kolmen palikan torneja, ymmärtää tosi paljon ja osaa seurata ohjeita. Osaa avata roskiksen oven ja laatikoita.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Flunssailu jatkuu, onneksi kevättä ilmassa!
Viimeksi kuukausi sitten kirjoittelin ja silloin oli Poitsulla juuri ollut korvatulehdus. Nooh, kuukausi on sitten vierähtänyt enemmän tai vähemmän nuhaisena ja nyt pari viimeistä päivää Poitsu onkin ollut oikein kunnon kuumeessa. Tänään oli ensimmäinen parempi päivä, toivottavasti tästä alkaisi paraneminen ja nuhakin hellittäisi kokonaan. Taisi tässä kuukauden aikana olla pari täysin nuhatonta päivää, mutta muuten on kyllä sitkeästi ollut seuranamme.
Poitsu, 1v 3kk on vihdoinkin avannut sanaisen arkkunsa, ja ensimmäinen sana (tai oikeastaan ensimmäiset sanat) on "ei oo". Tämä sai alkunsa pottailusta, jota ollaan aina välillä yritetty saada alkuun. Poitsu istuu potalla, kunnes kyllästyy ja nousee samalla sanoen "ei oo", eli ei tullut mitään. Tätä lausahdusta on opittu käyttämään myös muissa konteksteissa, kuten tänään, kun näytti tyhjää rusinarasiaa ja sanoi "ei oo". Osaa myös vastata samaisella lauseella, jos kysyn onko vaipassa kakka. Jos vaipassa taas on kakka, vastaus on jotain epämääräistä, joo tai kyllä-sanaa kun ei vielä osata sanoa! Voi, kun tuo pieni, yksinkertainen lausahdus voikin kuulostaa uskomattoman valloittavalta, pienellä kirkkaalla lapsen äänellä sanottuna <3!
Poitsu on alkanut juoksemaan! Usein innostuessaan ottaa juoksuaskeleita ja -spurtteja. Vaivattomasti kiivetään tätä nykyä myös sohvalle ja myös laskeutuminen onnistuu näpsäkästi peruuttaen. Itkua ja naurua ovat meidän päivät täynnä. Raivareita Poitsu saa esim. jos yritän "huonolla hetkellä" tehdä ruokaa tai tiskata. Kieltäminen ylipäätänsä on tooosi huono juttu, ainakin jos osoitan olevani tosissaan, enkä leiki, mitä Poitsu monesti tuntuu luulevan! Yksin Poitsu ei edelleenkään viihdy pidempiä aikoja ja parhaiten päivät menevätkin silloin, kun minulla tai meillä miehen kanssa ei ole liikaa pakollisia tekemisiä ja voimme viettää suurimman osan ajasta Poitsun kanssa.
Nyt kun talvi oli mitä oli ja jouduin hyväksymään tosiasian, ettei kunnollisia hiihtokelejä ja jäillä tehtyjä lenkkejä tulla enää tekemään, olisin täysin valmis vastaanottamaan kevään! Tänään paistoi pitkästä aikaa aurinko, ja voi kun teki mannaa!!
Telinevoimistelu jatkuu edelleen kerran viikossa ja sen lisäksi käyn juoksulenkeillä (30-40 min.) ja teen itsekseni erilaista lihaskuntotreeniä tai pilatesta, yleensä Poitsun päikkäriaikaan.
Laitettiin tällä viikolla Poitsun päivähoitohakemus, siltä varalta, etten pääse opiskelemaan ensi syksynä, vaan menen töihin. Meillähän miehen työvuorojen ansiosta hoitopäiviä tulisi 2-3/vko.
Miehen kanssa menee ihan hyvin. Välillä tuntuu, että ollaan otettu monta askelta eteenpäin, toisinaan taas peruutellaan ainakin hetkellisesti jonkun tyhmän riidan tai erimielisyyden vuoksi. Onneksi tilanne on kuitenkin selkeästi parempi kuin kolme kuukautta sitten ja uskon edelleen, että tästä "kriisistä" on ollut hyötyäkin.
Poitsu, 1v 3kk on vihdoinkin avannut sanaisen arkkunsa, ja ensimmäinen sana (tai oikeastaan ensimmäiset sanat) on "ei oo". Tämä sai alkunsa pottailusta, jota ollaan aina välillä yritetty saada alkuun. Poitsu istuu potalla, kunnes kyllästyy ja nousee samalla sanoen "ei oo", eli ei tullut mitään. Tätä lausahdusta on opittu käyttämään myös muissa konteksteissa, kuten tänään, kun näytti tyhjää rusinarasiaa ja sanoi "ei oo". Osaa myös vastata samaisella lauseella, jos kysyn onko vaipassa kakka. Jos vaipassa taas on kakka, vastaus on jotain epämääräistä, joo tai kyllä-sanaa kun ei vielä osata sanoa! Voi, kun tuo pieni, yksinkertainen lausahdus voikin kuulostaa uskomattoman valloittavalta, pienellä kirkkaalla lapsen äänellä sanottuna <3!
Poitsu on alkanut juoksemaan! Usein innostuessaan ottaa juoksuaskeleita ja -spurtteja. Vaivattomasti kiivetään tätä nykyä myös sohvalle ja myös laskeutuminen onnistuu näpsäkästi peruuttaen. Itkua ja naurua ovat meidän päivät täynnä. Raivareita Poitsu saa esim. jos yritän "huonolla hetkellä" tehdä ruokaa tai tiskata. Kieltäminen ylipäätänsä on tooosi huono juttu, ainakin jos osoitan olevani tosissaan, enkä leiki, mitä Poitsu monesti tuntuu luulevan! Yksin Poitsu ei edelleenkään viihdy pidempiä aikoja ja parhaiten päivät menevätkin silloin, kun minulla tai meillä miehen kanssa ei ole liikaa pakollisia tekemisiä ja voimme viettää suurimman osan ajasta Poitsun kanssa.
Nyt kun talvi oli mitä oli ja jouduin hyväksymään tosiasian, ettei kunnollisia hiihtokelejä ja jäillä tehtyjä lenkkejä tulla enää tekemään, olisin täysin valmis vastaanottamaan kevään! Tänään paistoi pitkästä aikaa aurinko, ja voi kun teki mannaa!!
Telinevoimistelu jatkuu edelleen kerran viikossa ja sen lisäksi käyn juoksulenkeillä (30-40 min.) ja teen itsekseni erilaista lihaskuntotreeniä tai pilatesta, yleensä Poitsun päikkäriaikaan.
Laitettiin tällä viikolla Poitsun päivähoitohakemus, siltä varalta, etten pääse opiskelemaan ensi syksynä, vaan menen töihin. Meillähän miehen työvuorojen ansiosta hoitopäiviä tulisi 2-3/vko.
Miehen kanssa menee ihan hyvin. Välillä tuntuu, että ollaan otettu monta askelta eteenpäin, toisinaan taas peruutellaan ainakin hetkellisesti jonkun tyhmän riidan tai erimielisyyden vuoksi. Onneksi tilanne on kuitenkin selkeästi parempi kuin kolme kuukautta sitten ja uskon edelleen, että tästä "kriisistä" on ollut hyötyäkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)