tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen flunssa ja muita tunnelmia

Poitsu sairasti viimeiset kolme päivää ensimmäistä kunnon flunssaansa. Kuumetta oli korkeimmillaan vajaat 39C, mutta enimmäkseen lämpö pysytteli reilussa 38:ssa asteessa. Nuhaa ja pientä yskää oli myös, joten ahkerasti suihkuteltiin Physiomerin merisuolasuihketta sieraimiin ja niistin oli Poitsun vastusteluista huolimatta kovassa käytössä. Yöt olivat ensimmäistä yötä lukuunottamatta silti aika rauhallisia, annettiin kyllä kuumetta alentavaa lääkettä iltaisin, mikä tietysti helpotti Poitsun oloa ja auttoi nukkumaan. Jo ennen flunssaa meillä oli ollut pari TOSI levotonta yötä ja kaikenlaiset suunnitelmat tassuttelu-unikoulun aloittamisesta olivat jo käyneet mielessä, mutta ehkä (toivottavasti) ne menivät orastavan flunssan piikkiin. No, nähtäväksi jää, miten nämä yöt jatkossa sujuvat, nyt kun pahin näyttää olevan ohi. Tänään tosin alkoi ilmestyä reippaalla tahdilla ihottumaa niskaan, kaulaan, rintaan ja selkään, joten saa nähdä, joudutaanko taas turvautumaan kortisonivoiteeseen. Vai olisiko Poitsulla kenties vauvarokko, jossa ihottumaa tulee kolmen päivän kuumeen päätteeksi..?

Ikuisina murehtijoina varasimme eiliselle ajan lastenlääkärille, kun kuume ei ollut viikonlopun aikana lähtenyt. Vakuutuksen omaavina on helppo lähteä samantien yksityiselle, kun jokin asia askarruttaa ja me ollaan tosissaan tätä mahdollisuutta hyödynnetty.. Silti tuntui jotenkin suomalaiseen (hyvinvointi?)yhteiskuntaan sopimattomana, kun lääkäri kysyi ensin, onko meillä vakuutus ja sen jälkeen totesi, että otetaan samantien sitten kaikki mahdolliset testit (CRP, influenssa jne.). Testit tosiaan kustansivat 189e, joten herääkin kysymys, olisimmeko itse maksaessamme jättäneet osan testeistä tekemättä?? Kaikki testit olivat onneksi negatiivisia, joten ilmeisesti ihan tavallisesti viruksesta oli kysymys.

Olemme miehen kanssa välillä keskustelleet yhteisestä ominaisuudestamme, eli murehtimisesta. Molemmille hiipii välillä, usein iltaisin Poitsua nukuttaessa pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuu vauvallemme. Hartaimman toiveemme toteuduttua kaikki on elämässämme tällä hetkellä enemmän kuin hyvin, joten tällainen synkistely ja murehtiminen oikein ärsyttää välillä. En tiedä, onko tämä tyypillistä kaikille vanhemmille, ainakin ensimmäisen lapsen vauva-aikana? Hieman lohdutusta toi kuitenkin Vauva-lehden juttu, jossa kolmen keskenmenon jälkeen lapsen saanut kertoi tunteistaan lapsen syntymän jälkeen. Hänen mielestään lapsettoman identiteetti on hänessä niin  vahvassa, että se jatkuu onnistuneen raskauden ja lapsen syntymänkin jälkeen ja nimenomaan lapsen menettämisen pelkona. Jutun kirjoittaja oli kokenut, että vasta lapsen tultua taaperoikään, nämä pelon tunteet alkoivat hälvetä (tai siis varmaan normalisoitua, pelosta tuskin kukaan vanhempi koskaan pääsee pois). Tämä juttu oli itselleni hyvinkin lohduttava ja tuntuukin hyvin loogiselta, että ne monen vuoden epäonnistuneet yritykset, epävarmuus ja pelko kantautuvat aina tänne saakka. Toisaalta monen vuoden odotus on opettanut enemmän kuin kiitolliseksi siitä, mitä olemme saaneet ja se taas auttaa jaksamaan huonosti nukuttujen öiden ja muiden vauva-ajan haasteiden yli. Tänä keväänä olen monena päivänä havahtunut muistelemaan viime vuoden aikaisia tapahtumia. Huhtikuussa niitä olivat mm. varhaisultra ja jatkuva pahoinvointi :).

Vauva-arki on energiaa vievää ja tuovaa aikaa. Milloinkaan aikaisemmin en ole ollut samaan aikaan näin väsynyt (vaikka sitä ei välillä huomaakaan, kyllä viiden kuukauden max. 3 tunnin yhtäjaksoiset yöunet vain tuntuvat ja näkyvät) ja onnellinen tai tyhmä (oikeasti, välillä tuntuu, etten osaa enää tavallisiakaan suomen kielen sanoja, saati sitten, että pitäisi jonkinlainen sivistynyt keskustelu saada aikaiseksi) ja inspiroitunut (taannoin kirjoitinkin ideoista saattaa loppuun sivuaineen opinnot, ryhtyä tekemään keikkatöitä hoitovapaalla, sekä lukuisat lapseen liittyvät asiat, kuten sormiruokailu). Huh huh, tuokin edellinen teksti oli varmasti kaikkea muuta kuin lukijaystävällistä kaikkine sulkeineen ja pitkine virkkeineen. Hyvä blogi, ainakin yhden lehden blogiohjeistuksen mukaan, sisältää lyhyitä virkkeitä ja missään ei varmastikaan kehoteta käyttämään näin paljon sulkeita ;). Noh, pistetään nämäkin siihen tyhmyyden piikkiin.

Loppuun vielä Poitsun kuulumisena uusi "harrastus" eli koiran seuraaminen. Siis katseella. Parasta antia on, kun koira leikkii vinkulelullaan. Vihdoin on koirakin päässyt mukaan vauva-arkeemme, tähän asti kun ollut raukka kovin ulkopuolinen, varsinkin kun hauvaa itseään ei Poitsu ole pahemmin kiinnostanut!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti