maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tilannetiedote

Tuo tylsääkin tylsempi otsikko viittaa siihen, että kaikenlaista pienempää ja suurempaa tiedotettavaa on kertynyt viimeisten viikkojen aikana.


Jos aloitan itsestäni, opiskelupaikka Helsingin yliopistossa varmistui ja näin ollen syksystä alkaen kotiäitiyden lisäksi arkea täyttävät opinnot. Saa nähdä, kuinka paljon opintoja saan tehtyä, kun kotona tenttiin lukeminen tai esseen kirjoittaminen voi olla lievästi sanottuna haastavaa. Kaipa sitä täytyy luopua ainakin osasta vapaista illoista ja päikkäriajoista ja uhrata ne opiskelulle.. Miehen työvuorojen vuoksi opiskelu ja Poitsun hoitaminen kotona onnistuu, ja saa isäkin kokea osa-aikaiskoti-isänä toimimisen auvon ;).


Syksyn ivf-hoitoja tulee edeltämään elokuuksi suunniteltu leikkaus. Synnynnäinen sydänvika vaatii ajoittain leikkaushoitoa ja tällä kertaa ajoitetaan homma niin, että saadaan hoidettua operaatio alta pois ennen lapsettomuushoitoja. Toivottavasti kaikki vain menee hyvin ja paranen ennen syyskuun koitoksia.


Näiden vähemmän mukavien tulevien tapahtumien lisäksi tiedossa on vielä yksi, elämää mullistava operaatio. Jos vain esitutkimuksessa ensi viikolla ei löydy mitään esteitä, olen viimeinkin päättänyt laseroida silmäni ja kahden viikon päästä olen toivottavasti päässyt eroon silmälaseistani for good!! Pari vuosikymmentä olen (hieman kärjistäen) vihannut silmälaseja ja räpeltänyt piilolinssien kanssa. Tuntuu uskomattomalta, että jos vain kaikki menee hyvin, parin viikon päästä voin heittää lasit romukoppaan! Can't wait!!!


Reissusta palattuamme ollaan oltu kotosalla viime viikot. Lomasäät vaihtuivat sateeseen ja koleaan, eikä aamiaisia terassilla olla nautittu sitten viime postauksen. Sään salliessa ollaan pyöräilty ja oltu ulkona, mutta täytyy kyllä myöntää, että turhan paljon annan sään vaikuttaa fiiliksiini. Eihän Poitsulla ole minkäänlaista ongelmaa viipottaa ulkona menemään, vaikka sataisi koiria ja kissoja, mutta en meinaa itse millään saada lähdettyä ulos, jos sää on kolea ja sateinen.


Poitsun kuulumisia vielä. Silläkin uhalla, että huomenna totean puhuneeni liian aikaisin, voisin väittää, että Poitsu keksii nykyään hieman helpommin omaa tekemistä ja antaa äidinkin edes välillä tehdä kotihommia. Yöt ovat edelleen usein levottomia. Noin joka toinen yö Poitsu herää keskellä yötä ja valvoo tunnin pari. Useimmiten otan pojan viereeni samantien ja siinä hän sitten hyörii ja pyörii kunnes uni tulee uudelleen. Poitsu ei niinkään yleensä yritä myydä meille ajatusta, että on jo aamu ja aika leikkiä, vaan ei näytä vain aidosti saavan unta yrityksestä huolimatta. Välillä nostan Poitsun omaan sänkyynsä ja sitten taas takaisin.. Viime yönä Poitsu valvoi noin tunnin, jonka aikana hyöri ja pyöri mun vieressä ja käväisi välillä omassa sängyssään. Lopulta nukahti omaan pinnikseensä. Onneksi näiden yövalvomisten jälkeen aamuherääminen venyy vähän pidempään kuin hyvin nukutun yön jälkeen. Parasta näissä tilanteissa on se, kun jaetaan Poitsun kanssa sama tyyny ja tuhistaan melkein nenät kiinni toisissaan <3!


Sanavarastoa on tullut hieman lisää. Joo (täydellisesti ja kunnolla painottaen) on usein käytössä ja Poitsu tykkää vastata myöntävästi myös muille osoitettuihin kysymyksiin. On muuten ihan täydellinen joo, aivan syötävän suloisesti poika osaa niinkin tavanomaisen sanan sanoa! Kakka ja kakku lausutaan melko virheettömästi; kaka on kala. Poitsulla on myös oma erityinen äännähdys silloin, kun  hän löytää jonkin etsimänsä esineen. O ou, on myös usein viljelty huudahdus ja sitä käytetään vielä ihan oikeissa tilanteissa.


Nyt tulee noutaja ja on pakko mennä nukkumaan!

3 kommenttia:

  1. Haa, ihan samanlaisia suunnitelmia täällä! Kävin eilen esitutkimuksessa ja ylihuomenna edessä laserleikkaus, odotan niin innolla! Puoleen vuoteenhan ei kuulemma saisi operaation jälkeen tulla raskaaksi mahdollista uutta operaatiota ajatellen, mutta laskeskelin, että aika pieni riski on, että näin tulisi käymään.. Onnittelut opiskelupaikasta!

    VastaaPoista
  2. Aika hauska sattuma! Ai sen takia ei sais tulla raskaaksi heti, en tiennytkään..
    Tsemppiä sulle leikkaukseen ja kerro sit miten meni!!

    VastaaPoista
  3. Hyvin meni :) Nyt jo paljon vähemmän kuivuutta silmissä kuin pari päivää leikkauksen jälkeen ja näkö priimaa! Joo, siis ainakin tuolla ohjeistettiin, että pitää ollu kulunut 6 kk imetyksen lopettamisesta ja ainakaan 6 kk ei olis hyvä tulla raskaaksi. .

    VastaaPoista