keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kevättä rinnassa

Ihanaa, kun kesä näyttää todella saapuvan! Mikä sen parempaa kuin viettää päiviä terassilla, syödä ja nauttia vielä iltapäiväkahvitkin ulkona. Ostettiin pöytään kiinnitettävä syöttötuolikin, mikä on helppo kiinnittää terassipöytään ja ottaa esim. mökillekin mukaan.

Vauvauinnissa jatkettiin sukellusharjoituksia ja Poitsu näytti ihan pitävän niistä, tai no ei ainakaan ollut moksiskaan, kun pinnan alle joutui!

Konttaaminen on ollut jo hetken aikaa kovassa treenissä, nyt Poitsu harjoittelee keikuttelua ees taas konttausasennossa, eteenpäin ei ole vielä ottanut "askeleita". Liikkuminen eteenpäin onnistuu kyllä heittäytymällä konttausasennosta makuuasentoon ja siitä taas ylös - hidasta mutta varmaa menoa..

Sormiruokailussa ollaan edetty mm. kesäkurpitsaa, omenaa ja kaurapuuroa ja tomaattia maistellen. Hienosti söi puolikkaasta tomaatista käytännössä kaiken muun paitsi kuoren. Samana päivänä syötiin myös kaurapuuroa (yhden suhde yhteen valmistusmenetelmällä, sekin meni kuin kuumille kiville!) ja illalla ilmestyi leukaan ja rintaan ihottumaa. Sitä on ollut nyt muutaman päivän ajan ja näyttää pikkuhiljaa olevan paranemaan päin. Tomaattia ei olla enää annettu, kun epäiltiin  sen olleen tuon  ihoreaktion takana, vaikka kai se voisi se kaurapuurokin olla, ken tietää! Harmi, jos heti ilmenee jokin allergia  :(.

Luin eilen kirjastosta lainaamaani Omin sormin suuhun -kirjaa, joka  on sormiruokailun kehittämän Rapleyn kirjoittama. Sormiruokailuun tuli lisää hyödyllistä tietoa, mutta erityisesti imetysosio kirjassa oli silmiäavaava. Jos kirjaan on uskominen, ei tosiaan ole mitään syytä, miksi terveelle lapselle annettaisiin kiinteitä ennen noin puolen vuoden ikää. Painon kehitys suuntaan tai toiseen ei monista ohjeistuksista huolimatta olisi syy aloittaa kiinteitä aikaisemmin, sillä rintamaito on joka tapauksessa paljon energiapitoisempaa kuin soseet, joita esim. 4 kk:n ikäiselle annetaan. Paljon muitakin perusteluja kirja antoi kuuden kuukauden täysimetykselle ja ainakin näin maallikon maalaisjärjelle ne vaikuttivat varsin järkeenkäypiltä. Minulle ei olla koskaan neuvolassa puhuttu siitä kuuden kuukauden täysimetyksen suosituksesta, vaikka se Suomessakin nykyään on virallinen ohjeistus. Jos olisin itse ollut Poitsun 4kk täyttäessä valmis aloittamaan kiinteät, olisin ihan varmasti saanut sille siunauksen neuvolassa. Nytkin kävi mielessä, että aloitettiinko liian aikaisin kiinteät, kun 5kk ja viikon iässä aloitettiin maistelu. Toisaalta Poitsu itse täytti ne sormiruokailun aloittamista koskevat kriteerit, eli osasi tuettuna istua suorassa, tarttui esineisiin ja vei ne suuhun ja oli kiinnostunut ruoasta.

Ensi viikolla Poitsu täyttää jo kuusi kuukautta, huimaa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti