tiistai 7. toukokuuta 2013

Sormiruokailukuulumisia - viikko 1


Viime kerralla kerroinkin jo bataatti- ja kurkkumaisteluista. Niitä ollaan maisteltu, tai ehkä voisi sanoa jopa syöty, myös viime päivien aikana. Lauantaina otettiin mukaan myös parsakaali ja se on ollutkin aikamoinen hittituote! Rakenteeltaan kun on sen verran karhea, se pysyy helposti pienen ruokailijan näpeissä, eikä liuskahda niin vikkelään käsistä kuin esim. kurkku. Eipä ole paljon muuta jäänyt jäljelle kuin varret ja kakkavaippakin jälleen toiminut todistajana siitä, että jotain on kulkeutunut mahalaukkuunkin saakka. Ilmeisesti on siis ihan normaalia, että vaipassa on aluksi kokonaisia ruoanpaloja.

Tänään syötiin aamupalaksi melonia ja kurkkua. Ensimmäistä kertaa Poitsun ilme ei ollut nyrpeä, kun sai isomman palan suuhunsa, makea meloni ei näköjään maistunut ollenkaan hassummalta :). Lounaalla Poitsu sai uutena makuna porkkanaa ja lisäksi "vanhaa" tuttua parsakaalia. Parsa näytti maistuvan porkkanaa paremmin, mutta edelleen ruokailuhetki oli oikein mukava ja Poitsu innoissaan!

Muuten täällä edelleen vietetään melko rauhattomia öitä. Näyttää siltä, että Poitsu ei myös enää niin helposti jää nukahtamaan yksikseen yöunille, vaan aika paljon on ollut itkuisempaa, voi pikkuista!

Viime vauvauinnissa päästiin jo pinnan alle ja Poitsu "sukelsi" ekan kerran :). Konttausasentoa treenataan kovasti ja poika kyllä jo kovasti liikkuu eri suuntiin, vaikkei varsinaista ryömimistä tai konttaamista osaakaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti