Kesäkuulumisia

Ja kesäkuulumisia nimenomaan, koska meidän perhe on ollut kesälomalla toukokuun alusta saakka, jolloin mies jäi kesälomalle! Loma-sana käsitteenä on ehkä saanut hieman eri merkityksen Poitsun myötä..


Oltiin ensimmäinen lomaviikko Kyproksen Ayia Napassa, tammikuun reissun hyvien kokemusten jälkeen valittiin hotelliksi jälleen Sunwing Resort. Tällä kertaa oltiinkin sitten ihan kolmisin ja viikko meni oikein mukavasti. Resort oli tosi kiva ja tekemistä riitti esim. vapaana alueella elävien kissojen ja pentujen telmimistä ihmetellessä. Poitsun ehdoton suosikki oli vesiliukumäki, jota isänsä kanssa laskivat useita kertoja. Poitsun kanssa peuhaamisen lisäksi kävin itse hotellin tarjoamissa jumpissa, salilla ja uimassa. Iltaisin istuttiin terassilla ja kuunneltiin sieltä käsin illan musiikkiesityksiä, kun kumpikaan ei jaksanut lähteä paikan päälle :).
Etukäteen oli mietityttänyt, miten  Poitsun yöt sujuvat, kun pitkästä aikaa nukutaan samassa huoneessa. Yöt menivät itse asiassa tosi hyvin, herätys vain oli joka aamu klo 06.. Ruoka maistui Poitsulle vaihtelevasti, enimmäkseen huonosti ja lopussa päädyttiinkin antamaan usein ranskalaisia, kun ei muutakaan syönyt.


Reissua edeltänyt yö enteili tulevien viikkojen hankalampia öitä. Silloin nimittäin Poitsu ekan kerran piiiitkään aikaan heräsi keskellä yötä (olikohan yhden aikaan), itki lohduttomasti, eikä suostunut jäämään nukkumaan sänkyynsä. Loppujen lopuksi päädyin siihen, että parempi jos edes toinen meistä nukkuu (herätys varhaisen lennon takia oli viideltä), ja avasin Poitsun huoneen vierassängyn ja otin pojan kainaloon nukkumaan. As if.. Siinä meni sitten sellaiset pari tuntia, ennen kuin Poitsu nukahti ja parin tunnin päästä olikin jo herätys..


Kyproksen paluun jälkeen vietettiin kotona vain kaksi yötä ja lähdettiin sitten uudestaan reissuun, tällä kertaa mökille. Siellä edelleen nukuttiin samassa huoneessa Poitsun kanssa ja monena yönä poika heräsi yöllä itkemään ja päädyin ottamaan hänet kainalooni. Joinain öinä Poitsu nukahti siihen heti, toisina taas hyöri a pyöri toista tuntia..


Maisemaa vaihdettiin viiden päivän jälkeen taas, kun lähdimme miehen äitiä, isää ja veljeä perheineen tapaamaan vanhaan kotikaupunkiimme. Siellä ja mökillä vietimmekin yhteensä pari viikkoa ja levottomia öitä mahtui niihin monta. Liekö sitten levottomuus jatkuvasta reissussa olosta, vai jokin ikäkauteen liittyvä juttu, hyvin nukutut yöt tuntuvat tällä hetkellä olevan hakusessa. Viime yönä itku alkoi jo 23 aikaan ja miehen aloitteesta tehtiin radikaali muutos, eli roudattiin siinä paikassa Poitsun pinnis meidän makkariin, siinä toivossa, että tämä saisi pojan rauhoittumaan. Poika kyllä rauhoittuikin, mutta meni varmaan kaksi tuntia, ennenkuin nukahti uudelleen. Saa nähdä, miten nämä yöt tästä lähtevät sujumaan. Vaikka toisaalta tuntuu, että tämän myötä otettiin takapakkia, niin toisaalta tuntuu hyvältä nukkua taas pojan kanssa samassa huoneessa. Voisin hyvin nukkua jopa samassa sängyssä, mutta muutaman tooosi levottoman yön jälkeen on ehkä pakko unohtaa se ajatus. Toissayönä Poitsu nimittäin nukkui melkein koko yön meidän sängyssä ja huitoi ja potki (niin hereillä kuin unissaankin) sen verran paljon, ettei nukkumisesta tullut mitään.


Reissussa oli tavallaan kivaa, mutta uuvuttavinta toisaalta oli se jatkuva varominen, kun oudoissa paikoissa on kaiken maailman vaaranpaikkoja. Vaarin luona jouduttiin mm. ottamaan kaikki koriste-esineet pois hyllyistä. Välillä tuntui, että poika oikein etsimällä etsi kaikki mahdolliset esineet, joita siirrellä tai heitellä!


Poitsu täyttikin tuossa taannoin 1,5 vuotta <3. Puhetta ei tule edelleenkään paljon. "Kiitti", "ei oo", "oo (joo)","aari"(vaari), "mmaan" (uimaan), sekä joitain tavuja löytyy pojan repertuaarista. Ymmärtää puhetta kyllä tosi hyvin, joten siinä mielessä en ole kauhean huolissani, vaikka tässä iässä monet omaavat jo huomattavan sanavaraston.


Sisua ja temperamenttia löytyy kuin pienestä kylästä. Poitsu tykkäsi mm. mummin kanssa työntää rikkinäisiä lasten kärryjä kallioilla, metsäpoluilla ja ojien yli toista tuntia. Helpot reitit eivät kelvanneet, vaan aina piti mennä siitä, mistä aita on korkein! Kotona innostuikin nyt työntämään tyhjää vesiletkukärryä :). Ruohonleikkuri, mopot, traktorit ym. ovat suosikkeja, niitä voisi ihmetellä (ja näpräillä) vaikka kuinka kauan. Menemisen vastapainoksi Poitsu katselee mielellään kirjoja ja melko pitkiäkin satuja ollaan jo luettu. Mikään yksittäinen lelu ei tällä hetkellä saa Poitsulta sen kummempaa huomioita. Sisällä ollessaan viipottaa yleensä paikasta toiseen, eikä edelleenkään viihdy pitkiä aikoja itsekseen. Syliin on päästävä usein, yleensä juuri silloin, kun itsellä on jokin akuutti asia kesken, kuten ruoanlaitto. Pitää vielä mainita vesi ja vesileikit, ne ovat ehdottoman kova sana Poitsun elämässä. Jos ei muualla vettä ole, kastelukannuun on kiva työntää käsi :)!


Tänään syötiin kesän eka aamupala pihalla terassilla :). Hesari, aamukahvi ja smoothie, aah.. Poitsukin malttoi hotkaista aamupalansa ja riensi sitten leikkimään pihassa ja saatiin kerrankin lukea lehti rauhassa loppuun.


Naistenklinikalla torpattiinkin sitten ivf kesäkuun osalta, olisi kuulemma mennyt niin pahasti juhannuksen päälle. Elokuussa soitto uudelleen, ja syyskuun kierrosta sitten mahdollisesti aloitetaan hoidot. Ihmeen rennosti oon vielä ottanut tämän odotuksen. Kesä ja toisaalta Poitsun myötä energinen arki ehkä osaltaan vaikuttavat asiaan! Kesärientojakin on kaveritapaamisten, polttareiden ja kaksien häiden muodossa tiedossa.

Onnimaniaa - yhden viikon onnenhetkiä

Tässäpä onnen hetkiä jo muutaman viikon takaisen pääsiäisviikon ajalta (kirjoittelin nämä jo tietty silloin, mutta yllättäen unohdin julkaista):


Perjantain parhaat: Poitsu kurkotti ihan omatoimisesti kätensä haliin (harvinaista herkkua) ja rutisti.. Hellä hetki karvakorvan kanssa, aidon naurun kera <3. Oma hetki kaupungilla, kun mielessä käy ajatus, kuinka ihana poika (ja mies :)) mulla onkaan!
Lauantain lempeät: Musiikkihetki mummun ja papan luona. Istuttiin  sängyllä, pappa soitti kitaraa ja Poitsu kuunteli syventyneenä. Illalla  Poitsu mun sylissä, maailman pehmein pullea poski mun poskea vasten..
Sunnuntaina syvälliset: Liikkis-Poitsu elämänsä ensimmäistä kertaa trullittelemassa :). Lenkille lähtiessä Poitsun iiiihana hali ja pusu, niistä ei kertakaikkiaan saa tarpeeksi! Lenkiltä palatessa todistaessa pojan ja isän herkkä hetki olohuoneen lattialla - tanssimassa Tuure Kilpeläisen tahtiin <3. Tätä kirjoittaessa ihanan onnellinen olo näistä kaikista :).
Maanantain mukavat: Oon miettinyt, et tää onnellisuus on tällaiselle vaatimattomalle perussuomalaiselle vähän haastava käsite. Menee liian hankalaksi, jos lähtee siitä, et sen onnellisen hetken pitää olla jotain maata järisyttävää. Ehkä englannin happy- sanan iloinen/onnellinen määritelmä olisi kepeämpi käyttää. Onnenhetkiä tänään tuottivat mm. kävely bussipysäkille ihanassa auringonpaisteessa; Tietoisen läsnäolon oppaan lukeminen (ja tiedostaminen) bussissa; uusi värjäävä hoitoaine KC:lta; kookossokerin ja lucuman ostaminen ja niiden käytön suunnitteleminen.
Tiistain terveiset: Ihan tavallinen hetki kotona, siivosin keittiössä ruokailun jälkiä ja makkarista kuului Poitsun ja isän peuhaamisen äänet; Onnistumisen hetki telinevoimistelussa hyvin menneen trampoliinihypyn jälkeen.
Keskiviikon keväiset: Aamulla yhteinen halaushetki miehen lähtiessä töihin. Ensin Poitsu antoi pusut molemmille, sitten pussattiin miehen kanssa ja sitten vielä pojan kanssa; Pyöräretki siskon luo Poitsu kyydissä ja päivä siellä siskon ja Poitsun serkkutytön kanssa; Ah, ihana auringonpaiste :)!
Torstain toivotut: Pyöräkaupoilla tunnelman ollessa muuten aika kireä (Poitsu olisi halunnut viilettää ympäri liikettä kokeilemassa pyöriä, kypäriä, eikä viihtynyt sylissä), painoi päänsä olkaa vasten ikäänkuin todeten:"Äiti, en mäkään jaksaisi tapella, mut.."; Rauhallinen, pitkä lukuhetki Poitsu sylissä maaten, muutoin melkoisen villin kiipeilytuokion lomassa.

1. käynti Naistenpolilla

Tänään käytiin ensikäynnillä Naistenpolilla tällä erää. Verikokeissa ja miehen näytteissä oli kaikki ok ja ultratessakin lääkäri totesi kaiken olevan ennallaan. Viime kerrallahan (1. koeputkihoitomme) tuoresiirtoa ei hyperstimulaation vuoksi päästy tekemään, ja silloinhan munarakkuloita oli tullut enemmän kuin tarpeeksi (ja määrähän ei tässä tapauksessa todellakaan korvaa laatua), niin nyt päädyttiin pitkän kaavan sijasta lyhyeen kaavaan. Olin aiemmin jo ottanut asiasta selvää ja toivoinkin, että lääkäri suosittelisi tätä. Vain 10% hoidoista Naistenpolilla tehdään tämän lyhyen kaavan mukaan, joten olin etukäteen varautunut siihen, että todennäköisesti pitkällä mennään. Lyhyen kaavan haittapuolihan on sen ennalta-arvaamattomuus, eli ultra- ja punktioaikoja on vaikea varata etukäteen, ja kuten tiedetään, julkisen puolen ongelmahan on juurikin tuo aikojen rajallisuus.


Hienoinen (no, aluksi aika isokin) pettymys minunlaiselleni hätähousulle oli se, ettemme pääse ilmoittautumaan hoitoihin kuin vasta kesäkuussa. Jotenkin olin olettanut, että kun meillä kerta tämä aika nyt oli, päästäisiin tositoimiinkin heti seuraavasta kierrosta. No, puolen vuoden hoitotakuuhan tulee täyteen vasta heinäkuussa, joten pitää kai olla tyytyväinen, että JO kesäkuussa päästään aloittamaan. Siis JOS siellä silloin ei ole tungosta. Onneksi tärkein on jo saavutettu, joten (vielä) ei ole sen suurempia paineita pikkusisaruksen suhteen, vaikka sellainen todella hartaasti toivottu onkin :).

Home alone

Vuosi ja neljä kuukautta on vierähtänyt edellisestä kerrasta, kun viimeksi olin yksin kotona illan ja yön. Mies työvuorossa tämän vuorokauden ja Poitsu mummolassa hoidossa. Huomenna luvassa taas työkeikka, joten poika pääsi jo hyvissä ajoin hoitoon.


Pitkään mietin jopa sitä, että olisin mennyt itsekin mummolaan yöksi ja sieltä käsin töihin. Huhheijaa, kun sitä onkin kiinni Poitsussa! Onneksi kuitenkin päädyin vain viemään pojan mummolaan ja palasin itse kotiin rauhallista iltaa viettämään. Okei, mitään kovin kummoista en ole tehnyt, koiran kanssa käytiin juoksulenkillä, sitten saunaan ja loppuillan olenkin vain makoillut sohvalla. Mutta ihan kivaa tämäkin! Harmi, että aamulla pitää lähteä liikenteeseen jo kahdeksalta, enkä näin ollen pääse nauttimaan pitkään rauhallisesta aamusta. Illat ovat muutenkin omaa aikaa, kun Poitsu menee jo kasilta nukkumaan, aamut sen sijaan ovat levottomampia. Viimeksi taisi olla silloin vuosi ja neljä kk sitten, kun vietin oikeasti rauhallisen aamun hyvän aamupalan, kahvin ja lehden kera. Jos malttaisi mennä nyt ajoissa nukkumaan, voisi tietty laittaa herätyksen kuudelta.. As if!


Aurinkoista viikonloppua!

Terveisiä töistä!

Hehee, enpä olisi uskonut, että olisi helpompi tarttua tämän sorvin ääreen työkeikalla ollessa kuin kotona! Teen siis pitkästä aikaa tänään yhden päivän työkeikan, lisää on luvassa parin seuraavan viikon aikana. Ihan kivaa vaihtelua sekä rahantuloa ja saapahan mieskin viettää vähän enemmän aikaa kahdestaan Poitsun kanssa.

Oi, kun meidän perhe nautti viime viikon aurinkoisista ja uskomattoman lämpimistä kevätpäivistä! Tuntui, että kaikki kolme saivat siitä uutta virtaa ja aurinkoista mieltä tämän pitkän ja harmaan talven jälkeen. No, sehän nautinto sitten loppuikin lyhyeen, kun takatalvi tulla rysähti sitten oikein kunnolla. Eilen olin juoksulenkillä koiran kanssa, lumi/rännän piiskatessa kasvoja vaakasuoraan! Onneksi aurinko paistaa kuitenkin kokoajan enenevissä määrin ja päivät pitenevät. Aamuherätykset 6-7 välillä eivät ole tällä hetkellä ollenkaan pahoja, vaikkei minusta aamuvirkkua yleensä saa tekemälläkään.

Poitsun kanssa elo on edelleen aikamoista vuoristorataa. Toisessa hetkessä poika on mitä aurinkoisin ja hosuu menemään minkä ehtii, toisessa hetkessä taas pahoittaa mielensä ja itkee raivoissaan äidin sylissä. Tällainen raivari voi kestää jopa parisenkymmentä minuuttia. Poitsu haluaa ehdottomasti olla sylissä, mutta työntää silti käsiäni raivokkaasti pois, jos yritän halata. Huoh.. Tutti ja/tai Musarullaa/Tuomas Veturi tms. tv:stä auttaisivat varmimmin, mutta erityisesti telkkaria en haluaisi millään käyttää tällaisena lohtuna. Tv:tä katsotaan tällä hetkellä pääsääntöisesti silloin, kun on pakko saada joku homma hoidettua, eikä Poitsu muuten viihdy itsekseen. Arvostusta vain niille, jotka selviävät monta vuotta ilman tv:n tuomaa lapsenhoitotukea! Tuttihan Poitsulla olisi suussa kokoajan, jos hän saisi päättää, mutta kovasti yritetään pitäytyä nukkuma-ajoissa. Varsinkin nyt, kun Poitsu ei vielä osaa puhua, en halua, että tutti on hidasteena puheen kehittymiselle. En tiedä, onko tälle mitään tieteellistä perustetta, mutta kyllähän Poitsu ilman tuttia "juttelee", kun taas tutti suussa ei tietenkään.

Ruokapöydässä on epämääräistä ininää myös aika paljon. Oikeastaan vain se hetki, kun Poitsu syö itse ja hyvällä ruokahalulla, on rauhallinen, muut ajat on aika levotonta. Jos ruoka ei maistu, koko ruokahetki on yhtä valitusta.

Kuulostaa siltä, että meidän arki olisi tällä hetkellä tosi ankeaa. Onhan se välillä aika uuvuttavaa, varsinkin jos koko päivä on ollut melkein yhtä vinkumista. MUTTA, maailmassa ei varmaan ole oman lapsen lisäksi mitään muuta sellaista, mikä saa fiilikset muuttumaan kuin salamaniskusta. Ei tarvita kuin yksi ihana hymy, naurahdus tai rauhallinen lukuhetki ja jälleen on sydän pakahtua rakkaudesta sitä ihanaa pikku poikaa kohtaan <3! Hetkeäkään en vaihtaisi pois ja monta kertaa päivässä tulee miettineeksi sitä, kuinka ainutlaatuisia hetkiä nämä (vaikeatkin) hetket ovat. Aika menee siivillä ja jo ensi syksynä on eri kuviot, olin sitten töissä tai opintojen parissa.

Parin viikon päästä meillä onkin sitten ensimmäinen keskustelu seuraavan ivf-hoidon aloittamisesta. Toisaalta odotan innolla, että päästään "projektin" kimppuun, toisaalta pelottaa se, millaisia fiiliksiä mahdolliset pettymykset saavat aikaan minussa. Vaikka tärkein, eli lapsi, ollaan jo saatu, en voi uskoa, etteikö edessä olevat, mahdollisesti monetkin, hoidot jossain vaiheessa kävisi uuvuttaviksi. Toisaalta tässä intensiivisessä lapsiarjessa ei ole niin paljon aikaa murehtia kaikkea, mikä varmasti on ihan hyvä juttu.

Pitää vielä loppuun mainita, että olen edelleen yrittänyt pitää kiinni "mahdollisimman vähän valkoisia jauhoja ja sokeria" -dieetistäni. Kylässä tai erityisinä hetkinä syön kyllä herkkuja tai vaikka pullamössöleipää, mutta suurimmaksi osaksi vältän niitä. Pähkinät, siemenet, marja- ja vihersmoothiet, raakasuklaasta tehdyt herkut yms. ovat tällä hetkellä in :). Sain muuten synttärilahjaksi Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjan. Ihania herkkuja siinä, esim. sitruunamousse ja raakasuklaafudge, nam!!

Ihan loppuun vielä muutamia Poitsun kehitysaskeleita: osaa tehdä parin kolmen palikan torneja, ymmärtää tosi paljon ja osaa seurata ohjeita. Osaa avata roskiksen oven ja laatikoita.

Flunssailu jatkuu, onneksi kevättä ilmassa!

Viimeksi kuukausi sitten kirjoittelin ja silloin oli Poitsulla juuri ollut korvatulehdus. Nooh, kuukausi on sitten vierähtänyt enemmän tai vähemmän nuhaisena ja nyt pari viimeistä päivää Poitsu onkin ollut oikein kunnon kuumeessa. Tänään oli ensimmäinen parempi päivä, toivottavasti tästä alkaisi paraneminen ja nuhakin hellittäisi kokonaan. Taisi tässä kuukauden aikana olla pari täysin nuhatonta päivää, mutta muuten on kyllä sitkeästi ollut seuranamme.


Poitsu, 1v 3kk on vihdoinkin avannut sanaisen arkkunsa, ja ensimmäinen sana (tai oikeastaan ensimmäiset sanat) on "ei oo". Tämä sai alkunsa pottailusta, jota ollaan aina välillä yritetty saada alkuun. Poitsu istuu potalla, kunnes kyllästyy ja nousee samalla sanoen "ei oo", eli ei tullut mitään. Tätä lausahdusta on opittu käyttämään myös muissa konteksteissa, kuten tänään, kun näytti tyhjää rusinarasiaa ja sanoi "ei oo". Osaa myös vastata samaisella lauseella, jos kysyn onko vaipassa kakka. Jos vaipassa taas on kakka, vastaus on jotain epämääräistä, joo tai kyllä-sanaa kun ei vielä osata sanoa! Voi, kun tuo pieni, yksinkertainen lausahdus voikin kuulostaa uskomattoman valloittavalta, pienellä kirkkaalla lapsen äänellä sanottuna <3!


Poitsu on alkanut juoksemaan! Usein innostuessaan ottaa juoksuaskeleita ja -spurtteja. Vaivattomasti kiivetään tätä nykyä myös sohvalle ja myös laskeutuminen onnistuu näpsäkästi peruuttaen. Itkua ja naurua ovat meidän päivät täynnä. Raivareita Poitsu saa esim. jos yritän "huonolla hetkellä" tehdä ruokaa tai tiskata. Kieltäminen ylipäätänsä on tooosi huono juttu, ainakin jos osoitan olevani tosissaan, enkä leiki, mitä Poitsu monesti tuntuu luulevan! Yksin Poitsu ei edelleenkään viihdy pidempiä aikoja ja parhaiten päivät menevätkin silloin, kun minulla tai meillä miehen kanssa ei ole liikaa pakollisia tekemisiä ja voimme viettää suurimman osan ajasta Poitsun kanssa.


Nyt kun talvi oli mitä oli ja jouduin hyväksymään tosiasian, ettei kunnollisia hiihtokelejä ja jäillä tehtyjä lenkkejä tulla enää tekemään, olisin täysin valmis vastaanottamaan kevään! Tänään paistoi pitkästä aikaa aurinko, ja voi kun teki mannaa!!


Telinevoimistelu jatkuu edelleen kerran viikossa ja sen lisäksi käyn juoksulenkeillä (30-40 min.) ja teen itsekseni erilaista lihaskuntotreeniä tai pilatesta, yleensä Poitsun päikkäriaikaan.


Laitettiin tällä viikolla Poitsun päivähoitohakemus, siltä varalta, etten pääse opiskelemaan ensi syksynä, vaan menen töihin. Meillähän miehen työvuorojen ansiosta hoitopäiviä tulisi 2-3/vko.


Miehen kanssa menee ihan hyvin. Välillä tuntuu, että ollaan otettu monta askelta eteenpäin, toisinaan taas peruutellaan ainakin hetkellisesti jonkun tyhmän riidan tai erimielisyyden vuoksi. Onneksi tilanne on kuitenkin selkeästi parempi kuin kolme kuukautta sitten ja uskon edelleen, että tästä "kriisistä" on ollut hyötyäkin.

Lomailua, seesteisempää arkea ja ensimmäinen korvatulehdus

Jos aloitetaan otsikon mukaisessa järjestyksessä, niin raportoin ensin Poitsun kolmannesta ulkomaanmatkasta, tällä kertaa Gran Canarian Arguineguiniin, siellä majapaikkana ihana Sunwing Resort. Piiiitkän pimeän ja melkein lumettoman syksyn ja talven jälkeen aurinkolomalle oli todellakin kysyntää. Suurimmat "pelot" matkaan liittyen olivat Poitsun kanssa lentokoneella (6h) matkustaminen sekä viime aikoina koetellun parisuhteemme tila. Matkaa edeltävänä päivänä olimme neljännessä terapiaistunnossa ja onneksi terapian jälkeen tunnelmat olivat ihan hyvät ja matkaan lähdettiin rennoin mielin. Tarkoituksena olikin jättää kaikki negatiivinen ainakin loman ajaksi taka-alalle, ja tässä suurimmaksi osaksi onnistuttiinkin.


Poitsu selvitti molemmat lentomatkansa odotettua paremmin. Menolento oli Poitsun puolesta hyvin "aktiivinen", eli kuusituntinen lento oli lastattu istuinten ja vanhempien päällä kiipeilyllä, jalkatilassa pyörimisellä ja käytävällä ees taas ravaamisella. Ai niin, sisälsihän se jopa puolen tunnin unetkin! Jotenkin kummasti siitä kuitenkin selvittiin, ilman yhtäkään itkuhuutoraivaria! 45 minuutin bussimatka resortiin olikin helppoa kuin heinänteko tämän jälkeen.


Kohde oli jokaisen neljän tähden arvoinen, aurinko paistoi joka päivä ja äiti ja isikin saivat järjestettyä omaa aikaa myös itselleen. Kävin mm. resortin Sats-jumppatunneilla ja lenkillä, sekä makoilin aina kuin mahdollista aurinkotuoleilla herkullinen mansikkadaiquiri seuranani :). Olin etukäteen kuvitellut Poitsun ilman muuta nukkuvan allasalueella rattaissa totutut kolmituntiset päikkärit. Joopa joo, Poitsuhan heräsin niinä muutamina kertoina, kun tätä yritettiin, jo noin puolen tunnin päästä, yleensä jonkun läheltä kaikuneen lapsen kiljuntaan.. Parhaaksi päikkäripaikaksi osoittautuikin hotellihuoneen matkasänky. Poitsun sänky oli samassa huoneessa meidän kanssamme, mutta saimme erotettua sen vaatetankoon ripustetun peiton avulla. Ensimmäistä yötä lukuunottamatta (Poitsu heräsi virkeänä neljältä aamulla), yöt menivätkin tosi hyvin ja herätys oli 6-8 välillä, niinkuin kotonakin.


Hotellissa Poitsun ikäiselle aktiviteetin olivat rajoittuneita, allasalueella oltiin yksinomaan altaassa (40cm syvä, 32-asteinen), muutenhan Poitsu olisi juoksennellut pää kolmantena jalkana pitkin allasaluetta, napaten naapurilasten vesileluja ja eväitä ohimennessään. Alueella oli onneksi myös ihan kiva leikkipaikka isone hiekka-alueeneen ja lähirannoilla käytiin myös muutamaan otteeseen. Rannalla olo olikin helpompaa, sillä Poitsu ei jostain kumman syystä ollut kokoajan ryntäämässä meriveteen, vaan leikki ja käyskenteli hiekalla. Hiekkaleikit vaan olivat useimmiten hiekan heittämistä ympäriinsä, tai sen tunkemista suuhun :).


Meillä oli viikon ajan All inclusive ja kävimmekin ahkeraan buffetpöydissä (ja joka ruokailuhan oli päätettävä kukkuralliseen kakkua). Poitsu söi myös buffetin antimia, mutta useimmiten ei niinkään lasten buffetista (ranskalaisia, hampurilaisia, pannareita), vaan yritimme tarjota edes vähän terveellisempää - kalaa, lihaa ja keitettyjä juureksia yms. Ruoka maistui Poitsulle vaihtelevasti, ja niinhän siinä kävi, että mitä huonommin hän söi, sitä enemmän tuli tarjottua myös sitä epäterveellisempää ("kunhan nyt jotain syö"). Aamupalalla suosikki oli munakokkeli!


Loppuaika hotellissa meni hieman vaisummissa merkeissä, kun ensin mies sairastui kunnon flunssaan, ja viimeisenä päivänä myös Poitsu oli kuumeessa. Paluulento olikin siinä mielessä rauhallisempi, että Poitsu ei sen kummemmin jaksanut temmeltää, vaan oli enimmäkseen sylissä, välillä itkeskellen :(.


Tämä olikin ensimmäinen kunnon flunssa, jonka Poitsu on sairastanut. Kuumetta oli useamman päivän ajan reilusti ja myös yskä oli kova. Käytiin parin päivän päästä paluusta lääkärillä ja toisessa korvassa olikin korvatulehdus. Nyt viikon antibioottikuuri on lopuillaan ja oireet ovatkin loppuneet lähes kokonaan. Tänään oli myös ensimmäinen päivä, kun Poitsu viihtyi jo hieman enemmän itsekseen ja oli suureksi osaksi hyväntuulinen. Flunssapäivät olivat varsinaista sylikissana oloa ja itkeskelyä. Poitsu on myös viime viikkoina ja erityisesti nyt flunssan aikaan ollut tosi paljon kiinni minussa, eikä isin syli kelpaa ollenkaan, jos olen paikalla ja on paha mieli. Mikä lie vaihe tämäkin! Tutin ja uniräsyn (räsy tai äidin t-paita) ovat myös olleet ensiarvoisia turvan tuojia. Poitsu ei ole päikkäreitä ja yöunia lukuunottamatta tuttia syönyt lähes ollenkaan, mutta heti kun flunssan aikana tottui tuttiin, on siitä ollut nyt paljon vaikeampi pitää erossa. No, pitää vain jaksaa sinnitellä päivät ilman, vaikka joskus olisikin vain niin paljon helpompaa antaa tutin toimia lohduttajana!


Poitsu ei edelleenkään puhu (pukahtaa tosin!), joitain tavuja, kuten kaa saattaa tulla, mutta muuten mennään arvailujen varassa. Kädellään Poitsu osoittaa mitä haluaa ja esim. kun kysyy haluaako hän vaikkapa banaania, kyllä-vastaus saa aikaan innostuneen ääntelyn, kun taas kieltävä vastaus ei, ja siihen voidaan lisätä pään pyörittelyä. Ymmärtämisessä tuntuu kokoajan tapahtuvan kehitystä ja yllättävänkin paljon asioita Poitsu osaa jo tehdä itse. Tänään ostettiin lyhyet ja paksutvärikynät ja niillä saatiinkin aikaan jo muutama viiva. Mielenkiintoisempaa oli kyllä ottaa jokainen kynä kynäpussista pois ja laittaa niitä takaisin.


Minun ja miehen suhteesta vielä sen verran, että tällä hetkellä on menossa hyvä vaihe, ollaan terapian ja omien keskustelujen avulla selvitetty tällä hetkellä ne akuuteimmat jutut. Edellisessä postauksessa mainitut ajankäyttöön liittyvät asiat ovat edelleen arjessa mukana ja siis ovatkin kehittyneet parempaan suuntaan. Molemmille on tehnyt selkeästi hyvää ottaa enemmän aikaa itselleen. Perheenkeskistä ja parisuhdeaikaa on silti ollut aivan riittämiin. Entisellään tilanne ei mielestäni kuitenkaan ole, mutta nyt, kun itsekin olen tilanteeseen herännyt ja ongelmamme selkeämmin tiedostanut, en edes halua palata entiseen, vaan tavoitteena olisi selkeästi parempi suhde. Suhteemme perusta on jo pitkään ollut vankka ja monet positiiviset asiat, joita suhteessamme on (samat arvot, huumorintaju, yhdessä viihtyminen , yhdessä koetut asiat jne) kantavat toivottavasti tämänkin haasteen ylitse.


Terapia on ollut siinä mielessä jännä juttu, että vaikka terapeutti ei milloinkaan sano suoraan mielipidettään tai kerro mikä on oikein tai väärin, saati ohjeista meitä tekemään niin tai näin, siellä on silti saanut suurempia ja pienempiä ahaa-elämyksiä. Seuraavassa istunnossa onkin tarkoitus mennä omaan lapsuuteeni ja piirtää minun sukupuutani. Voisin lämpimästi suositella terapiaa itse kullekin. Ei varmaan niin elämänsä kanssa sinut olevaa ihmistä olekaan, jolle terapia ei jotain uutta toisi.


Huh, näköjään kun harvakseltaan kirjoittaa, teksit paisuvat ja laatu kärsii.. Lopussa tuli niin kiire tämänhetkisen romaanin pariin, että en aivan satasella jaksanut kirjoittamiseen enää keskittyä!