perjantai 1. helmikuuta 2013

Poitsu kymmenen viikkoa - minä osaan jo!

Uskomattoman nopeasti aika kuluu, Poitsu on jo kymmenen viikkoa vanha ja kehitys pienestä vastasyntyneestä on ollut huimaa. Seuraavia virstanpylväitä on saavutettu tähän mennessä:
  • Poitsu tunnistaa tutut kasvot. Vaikka vierastamisesta ei voi vielä puhua, oudot kasvot saavat osakseen tarkan, monesti aika vakavankin katseen ja vasta pienen hetken tuumittuaan hymyn, jota muuten tykkää jaella heti herättyään aina ensimmäiseen harmitukseen saakka.
  • Hymyjä on väläytelty noin kuukauden ikäisestä lähtien ja muutaman viikon ajan todella runsaasti. Tällä viikolla mukaan on tullut maailman söpöin äännähdys, jota voi nauruksikin kutsua, sellainen pieni liikuttava hörähdys :)!
  • Tähän asti sitterissä istuessaan lelukaareen on kädet osuneet lähinnä sattumanvaraisesti niitä ees taas huiskiessa. Ihan näinä päivinä on ollut kuitenkin nähtävissä, kuinka Poitsu ihan tarkoituksella koskee lelukaaren leluja. Mielenkiinto ei niissä kyllä kauan pysy, koska reppana ei vielä osaa niihin kunnolla tarttua!
  • Pään kannattelu. Tämä sujuu jo tosi hyvin, on sujunut jo kuukauden ikäisestä. Mahallaan Poitsu ei kyllä kauan viihdy, mutta uusimpana suosikkitekemisenä on istua sylissä pää tukevasti omin avuin tuettuna, sieltä käsin ympäristöään tutkaillen. Toinen suosikkijuttu on pään pönkääminen eteenpäin, oli sitten sylissä istuessa tai selältään maatessa käsistä vedettäessä.
  • Nyrkin tunkeminen suuhun ja usein! Tämä "taito" opittiin noin seitsemän viikon iässä. Kädet viihtyvät suussa niin usein ja paljon, että niin tissi kuin tuttikin joutuvat kilpailemaan paikasta. Kädet heiluvat muutenkin ympäriinsä kuin propellit ja siksi tähän asti kapalossa nukkuminen onkin ollut must - uni tulee yleensä huomattavasti nopeammin kuin "vapaana" ollessaan.
  • Juttelu. Niin hyvällä kuin huonollakin tuulella juttua tulee paljon, sävy vain muuttuu tarpeen mukaan!
  • Luonteenpiirteistä mainittakoon hyväntuulisuus - kun alun iltakätyisyydestä noin seitsemän viikon iässä päästiin, Poitsu ei juurikaan ole itkeskellyt. Tempperamentistä kertoo jotain se, että kun hän jostain syystä pelästyy, harmistuu tai kokee pientäkin kipua, alkaa samantien sellainen huuto, ettei paremmasta väliä! Tarkkaavaisuus luettakoon vielä yhdeksi ominaisuudeksi - monet ovat maininneet Poitsun erityispiirteeksi tarkan katseen, jolla ympäristöään havainnoi.

1 kommentti:

  1. On teillä kyllä tosi samaan tahtiin kaikki mennyt, kuin meillä :) Ja komppaan nauruasiassa: on kyllä maailman kaunein ääni tuo oman lapsen nauru <3

    VastaaPoista